Pitkäatä aikaa palaan taas kasvihaasteeseen. Vuoron saa arovuokko, Anemone sylvestris. Se on ollut pihassani monta vuotta, mutta nyt näyttää alkaneen kasvaa ihan kunnolla.
Toiveena olisi tietenkin, että leviäisi koko pihaan. Kerrankin sellainen kasvi, mikä saisi levitä.
Aiemmin haaveilin vähemmästä työmäärästä. Nyt sitten toteutin sen ja teen selkeästi vähemmän töitä. Tarkoitus olisi laittaa pihaa hieman uusiksi, kun nyt on aikaa. Ei mitään suuria muutoksia, mutta jotain pois ja pensaitten siirtelyä.
Tarkoitus olisi myös laajentaa mökkiä ja sen tieltä joutuu tekemään joitakin siirto-operaatioita.
Innolla odotan vapaita!
Viikonloppuna oltiin Rammsteinia katselemassa ja kuuntelemassa. Sieltä ei ole kuvia ollenkaan. En yleensä ota kuvia keikoilla, vaan nautin keikasta ihan omin silmin. Oli kyllä tajunnan räjäyttävä keikkakokemus!
sunnuntai 11. kesäkuuta 2017
keskiviikko 17. toukokuuta 2017
Niitänäitä
Aina se aika rientää! Viime päivityksestä on aivan liian kauan.
Puolustuksena se, että töissä on tehty pitkää päivää ja viikkoa. Vapaat on ihan minimissä.
Samalla on vaivannut sitkeä flunssa. Sellainen, ettei kehtaa sairaslomalla olla, mutta vie kaikki voimat. Toivottavasti molemmat hellittävät pian.
Jossain vaiheessa pitäisi jatkaa kasvihaastetta. Paljon kasveja on vielä listaamatta. Olen tosin aikeissa purkaa muutamia kukkapenkkejä, ihan sen takia, etten kerkiä niitä hoitamaan. Perennat saa väistyä kivien ja pensaiden tieltä. Jonkin verran talvivaurioitakin näyttäisi olevan. Onneksi lumi on sentään sulanut! Kovin on harmaata ja ankeaa pihalla. Kunhan helteet alkaa, alkaa vihertämään. Sadetta tosin hieman kaipailen.
lauantai 15. huhtikuuta 2017
Kanaa omasta päästä
Mihin tää aika menee, kuukausi viime päivityksestä!
Pihahommiin ei pääse, takatalvi yllätti.
Ruokajuttuja sitten.
Kanaa omasta päästä, ei kirjaimellisesti.
Sipulia, maustekurkkua, hunajaa, mustapippuria kuullotetaan voissa.
Mössö levitetään uunivuuan pohjalle.
Pihahommiin ei pääse, takatalvi yllätti.
Ruokajuttuja sitten.
Kanaa omasta päästä, ei kirjaimellisesti.
Sipulia, maustekurkkua, hunajaa, mustapippuria kuullotetaan voissa.
Mössö levitetään uunivuuan pohjalle.
Broitsufileitä paistellaan voissa kauniin ruskeiksi.
Fileet mössön päälle. Jos ovat maustamattomia, mausteita oman maun mukaan.
Itse laiton mustapippuria, aromisuolaa ja timjamia.
Taas tehdään mössöä.
Iso purkki smetanaa, aurajuustoa muruna ja juustoraaste.
Loraus kermaa.
Mössö levitetään fileitten päälle ja uuniin kunnes pinta on ruskea.
Uunin lämpötila n. 200 astetta.
Tässä valmiina. Riisiä kaveriksi.
Toivon mukaan lumi vihdoin sulaisi ja pakkanen hellittäisi, että pääsisi edes haravoimaan.
Pääsiäiskukatkin unohtui ostaa.
Keltainen ei kyllä innosta, mutta helmililjoja piti hankkia, mutta unohtui.
keskiviikko 15. maaliskuuta 2017
Saunasapuskaa
Kevättä ja kesää odotellessa on hyvä huolehtia, että on rantakunnossa viimeistään juhannukseen mennessä!
Makkaralla se onnistuu. Pitkästä aikaa tein kiuasmakkaraa. Olikin taivaallista.
Alumiinifolioon kääräisin
-keitettyä perunaa viipaleina
-sipulia
-makkaraa, tässä tapauksessa grillibalkania, joka on aikoa makkara jota suostun syömään
-koskenlaskijaa viipaleina
-mustapippuria mausteeksi
Paketti kiukaalle sopivaksi ajaksi ja sitten nauttimaan. Oluen kera tietenkin.
Makkaralla se onnistuu. Pitkästä aikaa tein kiuasmakkaraa. Olikin taivaallista.
Alumiinifolioon kääräisin
-keitettyä perunaa viipaleina
-sipulia
-makkaraa, tässä tapauksessa grillibalkania, joka on aikoa makkara jota suostun syömään
-koskenlaskijaa viipaleina
-mustapippuria mausteeksi
Paketti kiukaalle sopivaksi ajaksi ja sitten nauttimaan. Oluen kera tietenkin.
keskiviikko 22. helmikuuta 2017
Viherkasveja vai "viherkasveja"
Olen täysin kädetön viherkasvien kanssa. Meillä viihtyvät ainoastaan perusperinteiset palmuvehka ja kultaköynnös. Niiden hengiltä saaminen on jo aika uroteko.
Hukuttamalla eli liikakastelulla nekin saa hengiltä. Se lienee yleisin syy ihmisten huonekasvikuolemiin,
Hahhaa, olipas hullusti sanottu!
Olen aina sanonut, ettei meille ikinä tule tekokukkia. No, ei ainakaan kukkivia,
Nyt on, Ei kuitenkaan kukkivia vaan viherkasveja.
Ei ne nyt kovin aidonnäköisiä ole, mutta on ainakin elinvoimaisen näköisiä. Ja vihreitä,
Eiköhän ainakin ne, jotka käyvät Ikeassa, arvaa totuuden😊
lauantai 21. tammikuuta 2017
Iltapalamättöä
Pitkästä aikaa tein yöpalaksi nachovuokaa. Ei välttämättä ole paras ruoka yösyömiseen, on sen verran tuhtia evästä. Joskus voi herkutella tuhdimmin!
Hyvää se olikin, vaikken pidäkään tacomausteesta. Siinä se syykin tuli mieleen miksi en ole tuota ruokaa vähään aikaan tehnyt.
Uunivuoan pohjalle pussillinen nachoja.
Sekaan paistettua jauhelihaa, johon on sekoitettu tacomausteseospussi.
Jauhelihan kanssa voi paistaa sipulia tai sitten sipulin voi laittaa viipaleina sekaan, ilman kypsentämistä.
Seuraavaksi laitoin kirsikkatomaatteja, salsakastiketta purkillisen, sekä viipaloituja jalapenoja.
Salsakastikkeissa onkin paljon valinnanvaraa. Tällä kertaa mentiin ihan perusversiolla ja mediumina.
Juustokuorrutuksen alle laitoin tuorejuustosta ja ranskankermasta tehdyn mössön. Lusikalla annostelin sinne tänne ja lopuksi PALJON juustoraastetta.
Uuni 225 astetta ja pois sitten, kun näyttää hyvälle.
Itse pidän siitä, että juusto ruskistuu kunnolla. Kukin makunsa mukaan!
Tämä ohje oli "omasta päästä", mutta netissä ohjeita on vaikka kuinka paljon.
Raikas salaatti ja olutta kyytipojaksi, hyvin tekee kauppansa😊🍺
torstai 19. tammikuuta 2017
Tuoksukoira
Nyt kun pihalla, tai tarkemmin puutarhassa, ei ole hommia, muutakuin lumenluominen, voi pulista jostain muustakin.
Olen usein miettinyt miksi koiran päälaki tuoksuu voimakkaasti kukkasille.
Olen toki googlettanut, mutta ei sieltäkään selkeää vastausta ole löytynyt.
Tuoksu ei välttämättä liity ainoastaan koiran hyvänolontunteeseen. Myös rähinäpäivinä koira voi tuoksua. Ei sillä suurta merkitystä ole, pääasia että tuoksuu.! Perheen toinen koira, uros, ei tuoksu syreenille, ainoastaan koiralle.
Liekö tuoksuminen vaan naisten oma juttu?
Olen usein miettinyt miksi koiran päälaki tuoksuu voimakkaasti kukkasille.
Olen toki googlettanut, mutta ei sieltäkään selkeää vastausta ole löytynyt.
Tuoksu ei välttämättä liity ainoastaan koiran hyvänolontunteeseen. Myös rähinäpäivinä koira voi tuoksua. Ei sillä suurta merkitystä ole, pääasia että tuoksuu.! Perheen toinen koira, uros, ei tuoksu syreenille, ainoastaan koiralle.
Liekö tuoksuminen vaan naisten oma juttu?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
