Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaaleanpunainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaaleanpunainen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. elokuuta 2022

Rakkaus pallohortensioihin


 Olen aina rakastanut nimenomaan pallohortensioita. Ehkä käytännön syistä😄 Ne voi huoletta leikata alas tarpeen vaatiessa.

Meillä on joskus niin tolkuttoman paljon lunta, että syyshortensiat eivät kestä lumitaakkaa.

Olen katsellut sillä silmällä myös vaaleanpunaisia versioita. Niitten vaaleanpunaiset ei ole ihan mun makuun. Hempeitä värejä olla pitää. 

Joskus laitoin jalohortensian, mutta se ei kertakaikkiaan kerkiä joka vuosi kukkimaan.

Onko sulla hortensioita pihallasi🤔



lauantai 28. toukokuuta 2022

Joko uskaltaa


 Joko uskaltaa istuttaa kesäkukat. Perinteisesti kesäkuun 10. päivä on ollut se rajapyykki, jolloin yöpakkasvaara on ohi. Ei se aina päde, kokemusta on.

Niin tai näin, laitoin kukat kuitenkin. Siniviuhkaa on ollut vuosia lempikukka. Ihan sen helppouden takia.

Mitä kukkia meinaat laittaa?

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Pinkkiä puutarhaan, jatkuu...


 Sipulikukista liljat ovat lemppareitani. Keväällä istuttelin esikasvatukseen, pinkkiä ja valkoista. Tosin sekaan oli eksynyt keltaisia ja oransseja. Harmi sinänsä, koska ne värit ei kuulu suosikkeihini.
 Ei hätää, annoin sipulit naapurille, joka oli ikionnellinen.

Kovin on syksyn sävel ilmassa. Kesät menee aina hurjan nopeasti! Tuntuu, että just tehtiin keväthommia ja kohta laitellaan pihaa talviteloille.

Kuivuuden vuoksi koivutkin jo pudottelee lehtiään, mikä tekee loppukesästä entistä syksyisemmän oloisen. No, onpahan ensi kesä aina vaan lähempänä.




Valkoiset matalat liljat ovat vielä ruukussa miljoonakellojen kanssa. Kunhan kukinto on kuihtunut, pääsevät talveksi maahan.
















Vaaleanpunainen puutarhapenkki on pikkupihan katseenvangitsija.


























sunnuntai 21. elokuuta 2016

Pinkki!

Lisää lempiväreistä.

Vaaleanpunainen, pinkki ja kaikki siniseen taittavat punaisen sävyt käyvät sekä pihaan että vaatekomeron sisältöön. Huulipunasta puhumattakaan.

Pihassa on juuri näitä värejä/sävyjä. Pidän kylmistä väreistä eli kaikki siniseen taittavat ovat kylmiä värejä.

Joskus vuosikymmeniä sitten kävin värianalyysissä. Täytyy myöntää, että hämmästykseni oli melkoinen, kun selvisi, että olen aina pukeutunut "oikeisiin" väreihin.

 Värit ovat olleet aina noita kylmäsävyisiä värejä. Lapsesta lähtien.
Toisaalta se kyllä helpottaa, kun tietää mitkä värit sopivat oman ihon sävyyn. Jos sillä nyt mitään merkitystä loppujen lopuksi on!

Pääasia, että elämässä on väriä.