perjantai 29. kesäkuuta 2018

Taas karkaa lapasesta


Mitenkä onkaan sellainen tunne, että mulla karkaa tuo pihan rakentaminen aina käsistä. Ei sillä, hauskaa puuhaa se on. Kaikki pitäisi vaan olla heti valmiina. Nyt on sen verran iso alue, että teen pläntin kerrallaan. Suunnitelmat muuttuvat koko ajan. Senkin takia on hyvä edetä rauhassa.
Täytyy seurata tuota auringon kulkua, että kasveille tulee oikeat paikat.

Multaa sain kaksi tuhannen kilon säkkiä, eli ei pitäisi ihan heti loppua kesken. Onneksi multaa tarvitaan aina johonkin.


Muuton yhteydessä ostin terassihortensian, joka nyt vasta rupee vihertymään. Muutosta on kuitenkin jo kaksi kuukautta. Ihan hyvin on kestänyt nämä helteiset ilmat. Halvalla voi saada myös hyvää!


lauantai 23. kesäkuuta 2018

Nurmikko lähti

Pikkupläntin ehostaminen sai alkusysäyksen, tosin hieman yllättäen. Töistä tullessa maa oli kuorittu nurmikosta. Aivan huippua!

 Kuvan oikeassa alareunassa oleva lapio ei välttämättä kuulu kuvioon. Paitsi, että aloitin urakan sillä, hermothan siinä meni.
Pieni lapio lentää yllättävän pitkälle!

Nyt kun kaatosateet hellittää, alkaa toteutus, joka on hahmottunut jonkin verran. Pinta-alaa on kuitenkin aika paljon, reilu 50 m2.
Vähitellen!

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Pientä pihanlaittoa

Lupasin ja vannoin iselleni, etten tee pihaa uuteen kotiin.

Vähän kuitenkin muutin mieltäni. Tuo etupihan pikkupläntti tulee saamaan jonkinsortin muutoksen.

Luulisin, että nurmikko lähtee ja tilalle tulee enimmäkseen pensaita. Yläpihalle jää nurmikkoa ihan riittävästi!
Jotain ajatuksia on jo olemassa, mutta antaa hautua parin viikon verran.