Nyt vaan odottelen mitä sipulikukkia maasta nousee.
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Tulppaani
Kevään lempikukka -äänestyksen voitti ylivoimaisesti tulppaani. Vähän hämmästyin tulosta, odotin jotain muuta. Itsekin pidän tulppaaneista, leikkokukkina. Sipulikukkasuosikkini on helmililja.
Nyt vaan odottelen mitä sipulikukkia maasta nousee.
Nyt vaan odottelen mitä sipulikukkia maasta nousee.
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Maaliskuun kuva 4/4
Tänään oli huiken kaunis ja aurinkoinen päivä, joten koirien kanssa metsässä vierähti useampi tunti.
Joku oli nostanut kannon päälle tuommoisen kallon. En osaa arvailla minkä elukan se on. Hirviä täällä liikkuu paljon, todennäköisesti se kuuluu hirvelle. Varmistan asian vielä metsästystä harrastavalta kaverilta.
Aina ulkoilun jälkeen tulee nälkä. Olin laittanut pannaritaikinan muhimaan ennen lähtöä. Harvemmin tulee enää tehtyä pannaria, se on ihan liian hyvää! Tulee ahmittua aina liikaa.
Pannukakku
4 dl vehnäjauhoja kuivat aineet sekoitetaan ja sen jälkeen muut aineet
1,5 desiä sokeria
1 tl leivinjauhetta uunissa reilu puoli tuntia, asteita 225
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
8 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g sulatettua rasvaa
ohje www.kotikokki.net

lauantai 22. maaliskuuta 2014
Yöpalaa
Perjantain kunniaksi tein taas yösyötävää. Yösyöminen on hauska laji!
Nyt on vuorossa tortillat uunissa eli
paketti tortilloja, käytin 8 kpl:een vehnätortilloja
3-4 tomaattia silputtuna
kinkkusuikaleita pussillinen
juustoraastetta pussillinen
valkosipulia jossain muodossa
valkopippuria
sambal oelek -maustetta ruokalusikallinen
Kaikki ainekset sekoitetaan ja levitetään tortilloille. Jos tykkää tulisesta, maustaa sitten sen mukaan. Tortillat rullataan ja laitetaan kuumaan (225 astetta) uuniin vartiksi, tai kunnes ovat valmiita. Pötkylät voi leikata suupaloiksi tai napostella sellaisenaan oluen kera tietty.
En tiedä mistä olen tämänkin ohjeen kopioinut, se oli jo ennen internetin aikoja, eli tosi kauan sitten.
Aina ne vaan maistuu yhtä hyvälle!
Huomiseksi lumet on sulanut ja pääsee pihalle hommiin!
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Maaliskuun kuva 3/4
Se siitä keväästä.
Ei tähän voi muuta sanoa, kuva kertoo enenmmän kuin tuhat sanaa.
En vaivu epätoivoon, olisin vaan kaivannut kevättä niin kovasti.

tiistai 18. maaliskuuta 2014
Ihana löytö
Tämä oli taas niitä ihania löytöjä, joka oli ihan pakko saada, kun halvalla sai. Yleensä ostan kenkiä, eihän niitä ole koskaan liikaa....
Kyseessä on siis koristelautanen, jolla ei todennäköisesti ole mitään käyttöä. Voihan sen laittaa vaikka seinälle tai viikon kuluttua kaappiin odottamaan omaa paikkaansa.
En yleensä sorru ostamaan tilpehööriä, mutta kai kevät tekee tehtävänsä!
Että semmonen tapaus.

perjantai 14. maaliskuuta 2014
Maaliskuun kuva 2/4
Myönnän, että on tylsä kuva, maisemat ei vaan iske. Oikeastaan tuo ei ole maisema.
Kuvien ottaminen on jäänyt, koska yritän tehdä pihahommia ennen sitä luvattua takatalvea.
Kuvassa on pieni puro, jossa on vettä yleensä noin kymmenen senttiä. Viime kesinä ei sitäkään. Tällä hetkellä siinä on vettä ainakin puoli metriä, tosin jäässähän se vielä on.
Vedet on todella korkealla, onneksi lunta ei ole enempää, vielä...
Veden väri johtuu siitä, että vesi virtaa isolta suoalueelta.
Olen jo niin keväänodotuksessa, etten kaipaa sitä räntäpaskaa tänne enää. Toivottavasti ennusteet menisivät kerrankin pieleen. Yleensä sääennusteet menevät pieleen silloin kun luvataan hyviä kelejä. Kuinka ne aina silloin menee nappiin, kun luvataan ikäviä ilmoja.
Kauhulla odotellaan mitä sieltä saapuu!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
Kevään lempikukkasi?
Ihan uteliaisuuttani pistin pienen kyselyn kevään lempikukastasi. Oma vastaukseni on ihan selvä, mutta kerron sen kunhan vastaatte ensin. Voit valita enemmän kuin yhden suosikin. Vastausaikaa kaksi viikkoa.
Vastailkaahan ahkerasti!
Vastailkaahan ahkerasti!
tiistai 11. maaliskuuta 2014
Pihahommia
Eipä olisi uskonut, että nyt jo pääsee pihahommiin. Ihanaa kuopsuttaa ja ihmetellä mitä maasta kasvaa.
Kuinka äkkiä sitä unohtaa, mitä missäkin kasvaa. Joka vuosi sama ihmettely!
Nyt on aikaa kopsutella pihassa, ennenkuin tosi hommat alkaa. Keväällä tuppaa kaikki hommat kasaantumaan päällekäin. Työt haittaa harrastuksia...
Tänään ahkeroin metsässä. Kaadoin pikkupuita ja karsin muutenkin metsänreunaa. Ihanaa risusavottaa, kunhan ei joka päivä tarvi tehdä. Raitisilmamyrkytys oli lähellä!
Vieläkin pelkään takatalvea, nyt ei lunta enää kaivata. Tosin ei pakkasiakaan. Nyt kun kasvit versovat, paleltuminen on lähellä. Onneksi aurinko lämmittää jo ihanasti. Koiratkin etsivät kämpästä sen aurinkopläntin. Kumma, että ovat niin lämpöisen perään.

perjantai 7. maaliskuuta 2014
Maaliskuun kuva 1/4
Jäällä ei ole kovin paljon uskaltanut kävellä. Jäät tuli tosi myöhään ja nyt ovat jo ihan veden peitossa. Pakkastakaan ei ole, joten rantoja pitkin vaan.
Koirat pelkäävät kirkasta ja mustaa jäätä, viisaita petoja! Kyllä itseäkin vähän hirvittää.
Luistimet olisi kova juttu, mutta en ole omistanut moisia kapistuksia vuosikymmeniin. Osaisinko edes luistella, tuskinpa.
Kohta pääsee uimaan!
torstai 6. maaliskuuta 2014
Koiranruokaa
Herkullista, ainakin koirien mielestä!
Pitkästä aikaa tein karvakorville makupaloja näin. Yleensä ostan raksuja kilomyynnistä, mutta toinen on niin hiivainen koira, että pidän taukoa kaupan nameista.
Kilo jauhelihaa, tämä vielä -50%, neljä kananmunaa, kaikki sekaisin ja levyksi uunipellille. Tunniksi, tai riippuuen uunista, uuniin, lämpöä 175 astetta. Jäähdyttyä pilkotaan sopiviksi paloiksi.
Löysin ohjeen netin syövereistä. Ainoa huono puoli näissä on se, ettei voi kuljettaa taskussa...
Joskun olen paahtanut maksanpaloja pellillä. Hyvin on nekin maistunut, mutta pienelle koiralle ei paljoa maksaa voi viikon aikana syöttää. Meillä kun maksaa syödään muutenkin. Joskus on mukava hemmotella karvaisia perheenjäseniä erikoisherkuilla, lohi-riisilaatikkoa, liha-riisilaatikkoa, silakoita uunissa jne. Joskus tuntuu, että koirille lasketaan vitamiini- ja energiatarpeet meitä ihmisiä tarkemmin. Toisaalta, nehän ovat täysin riippuvaisia omistajistaan, eivät voi käydä grillillä kun vähän huikoo.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Helmikuun kuva 4/4
Vähän meni viimetinkaan helmikuun viimeisen kuvan kanssa.
Viikonloppu meni pääkaupunkiseudulla vauhdikkaissa synttäririennoissa. Kuvattavaa olisi ollut, mutta enpä saanut juurikaan mitään kuvattua. No, tuo mielenkiintoinen seinäsysteemi kuitenkin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)