perjantai 11. tammikuuta 2019

Kevään tuntua





Taitaa olla liian aikaista toivoakevään tuloa. Aurinko kurkisteli pitkästä aikaa, tai oikeastaan sehän paistoi pilvettömältä taivaalta! Heti tulee kevätfiilis, kun päiväkin pitenee vauhdilla.

Kynttilöistä osa joutaa varastoon odottamaan syksyn pimeitä. Kaupasta ostin ensimmäisen paavalinkukan, kun esikoita ei vielä ollut. Lapsuudenkodissa meillä oli aina paavaleita ja vieläkin pidän niistä. Se ei onneksi ole mikään kertakäyttökasvi, vaan sen saa kukkimaan jatkuvasti. Hetken se ottaa sen uusintakukinnan kanssa, mutta kukkii kuitenkin.

On se kumma, ettei koskaan löydy kotoa sopivaa ruukkua! Joka paikka pursuaa erimallisia ja -kokoisia ruukkuja, mutta ei koskaan sopivaa.

Täytyy poiketa taas Ikeaan ostoksille, tosin pelkän ruukun kanssa tuskin sieltä pääsen pihalle.

lauantai 5. tammikuuta 2019

Libanonilainen virkoaa?



Viime kesänä ostamani libanoninsetri on ehkä kuitenkin hengissä, jippii! Otin sen sisälle syksyllä, mutta eihän sille sopivaa lämpötilaa ole tarjota. Raukka kärvistelee takkahuoneessa ja on varmaankin ollut vettä vailla useastikin.

Varistaa raukka jonkin verran, mutta kuten kuvasta näkee, uutta kasvua on jonkin verran.
Toivotaan, että pysyisi hengissä kevääseen asti. Pihalle kun pääsee, luulisi sen virkoavan, ellei ihan kaikkia neulasiaan pudota.

Se on niin veikeännäköinen kasvi.


perjantai 4. tammikuuta 2019

Kinkun jämiä

Nyt kun puutarha lepäilee lumipeitteen alla ja
joulu on onneksi ohi ja kinkut ym. siihen liittyvät sapuskat syöty. Toivottavasti.

Nyt on sitten hyvä tehdä jäljelle jääneistä emmeistä kevyttä 😉iltapalaa.

Meidän minimaalisen kokoinen kinkku saatiin kunnialla syötyä hetkessä. Jostain muusta ruuasta oli jäänyt pakkaseen kinkkua. Torttutaikinaakin jäi. Ihme, sillä voisin elää joulutortuilla, siis niillä luumuhillotäytteisillä.

Tallessa oli joku vanha ohje, olisko ollut Sikke Sumarin resepti kinkun jämille.

Puolitetut torttutakinalevyt kaulitaan hieman ohuemmaksi, sitten sovitellaan ne muffinssivuokaan.

Täyte:


  • kinkkusilppua, sen verran mitä sattuu olemaan
  • sipulia maun mukaan, silputtuna
  • juustoraastetta reilusti
  • kananmunaa
  • kermaa
kerman ja kananmunan suhde, 1 dl kermaa ja 1 muna. Mausteeksi mustapippuria ja sinappia. Suolaa, jos tarvii.

Ennen uuniinlaittoa.
Valmista!


On muuten todella hyvää!