Näytetään tekstit, joissa on tunniste törmäkukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste törmäkukka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. heinäkuuta 2024

Törmäkukkia


 Törmäkukat on niin ihania🌸

Toissa vuonna laitoin törmäkukan kesäkukkaversiota myös maahan. Toiveissa oli, että jos se kumminkin talvehtisi. Viime kesänä ei kasvanut mitään. Kuinka ollakaan, tänä vuonna sitä onkin sitten aika lailla.

Oli siis siementänyt. Tänä vuonna olen laittanut sitä lisää maahan ja toiveena olisi, että se ilmestyisi taas keväällä. 

Onhan vaaleanpunaista törmäkukkaa myös perennana. Sitä pitää hankkia seuraavaksi.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Perennakokeiluja


 Pihan istutukset alkaa olemaan loppusuoralla, yläpihan osalta. Ihastuin tähän törmäkukkaan ja kokeilen onko se kestävä perenna.

Onko kukaan kokeillut tätä. Scabiosa incisa 'Cudo Pink' Väri on niin ihana💕

Alapihan ideat valmistuvat pääkopassa vähitellen. Uusia ideoita pukkaa koko ajan. Täytyy toppuutella itseään välillä. Haluan helppohoitoisen pihan, johon en alunperin halunnut perennoja. Ei niitä paljoa tulekaan, siirsin etupihalta kurjenmiekkoja ja muutaman vuohenkuusaman. Paljon pensaita😊

Saatiin muutama puhelin/valotolppa. Onko mitään kivaa ideaa mihin voisi hyödyntää pihassa🤔