torstai 24. maaliskuuta 2016

Kasvihaaste, 38. kasvi

Hopeahärkki, Cerastium tomentosum.

Aivan ihastuttava perenna! On kaunis myös ilman kukintaakin, sillä lehdistö on kauniin hopeinen.
Aurinkoisella paikalla hopeinen sävy on parhaimmillaan.

Hopeahärkki on matala maanpeittoperenna, joka viihtyy kuivilla ja paahteisilla kasvupaikoilla,




On todella helppo jakaa ja siirtää paikasta toiseen. Tämä ei vaella! Jostain kumman syystä pihassani on kaikenmaailman vaeltajaperennoja. Tämä on kyllä perennojan top 5:ssa.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Kasvihaaste, 37. kasvi

Nuppuinen keltamaksaruoho, taustalla kangasajuruohoa.
 Vuorossa on tällä kertaa keltamaksaruoho, Sedum acre.

Keltainen on eräs inhokkiväreistä, mutta tämä saa kasvaa pihassa. En ole sitä itse istuttanut, vaan eräänä vuonna se vaan ilmestyi jostain.

 On levinnyt hyvin hiekkamaalla.
Tosin keväällä sille on etsittävä uusia kasvupaikkoja, sillä haluan pitää kyseisen alueen hiekalla. Aluelle on tullut kaikenlaista rikkakasvia ihan liikaa, joten myrkkyä rikoille ja maksaruohot muualle.



Keltamaksaruoho täydessä kukassa.
Muitten maksaruohojen tapaan se viihtyy aurinkoisella ja kuivalla kasvupaikalla.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Kasvihaaste, 36. kasvi

Ihanan pinkki koristemansikka, Fragaria x rosea ´Pink Panda`saa olla kasvihaasteen 36. kasvi.

Suloinen maata pitkin suikertava perenna. Ei ole mikään peittokasvi, mutta siinä on jotain vastustamatonta.

 Minkähän takia mun pihassa on tuommoisia vaeltavia kasveja? Kertooko se kenties pihan emännän luonteesta, kenties...

Kukinnan väri on paras mahdollinen eli pinkki.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kasvihaaste, 35. kasvi



Pensashanhikki, Dasiphora fruticosa ´Abbotswood`.

Aivan järkyttävä risukasa pitkälle kevääseen. Sitten kun se loppukesällä kukkii, saa anteeksi keväisen rumuuden.

Ymmärrän kyllä sen, ettei pensashanhikit ole kovin suosittuja, juurikin tuon myöhäisen vihertymisen vuoksi. Muuten ovat hyvinkin helppoja, alasleikkausta eivät tosin kestä. Harvennusleikkaus tarvittaessa.

Muutama keltainen yksilö pihasta löytyy, mutta tämä valkoinen lajike on paraatipaikalla ja taitaa siinä pysyäkin. Välillä uhkailen sitä kompostilla, mutta kukinta-aikana se on kyllä upea!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Padallinen leipää! Pataleipää!

Vähän enemmän väriä pintaan seuraavalla kerralla!
Pitkästä aika tein pataleipää. Olin jo unohtanut kuinka simppeli herkku se onkaan!

Ohjeita pataleipään on netti pullollaan, mutta olen saanut seuraavan ohjeen joskus joltain. Jauhoiksi voi käyttää ihan mitä kaapista löytyy.
 Ainoa asia minkä kanssa olen taistellut on suolan määrä.

Ohjeen mukaan suolaa tulee 1,5 rkl, mikä oli liikaa minun makuuni, muttei isännän.
Seuraavan kerran laitoin vajaan ruokalusikallisen, mikä olikin jo huomattavasti parempi määrä.

Suolaton ruoka, saati leipä on kammottavaa, sen verran vanhanliiton ihminen olen. Kukin tyylillään.

Pataleipä

7 desiä vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
suolaa maun mukaan
4 dl lämmintä vettä

Kaikki sekaisin ja taikina nousemaan 12-24 tunniksi.
Taikina kipataan jauhotetulle pöydälle ja käännellään reunoja muutamia kertoja.
Valurautapata uuniin ja uuni lämpiämään 230 asteeseen. Taikinaklöntti pataan ja kansi päälle ja uuniin puoleksi tunniksi. Sitten kansi pois ja vartti vielä, että kuori tummenee.

Se on siinä! Kannattaa antaa hieman jäähtyä ennenkuin leikkaa, käy hieman helpommin.