tiistai 24. kesäkuuta 2014

Ihania yllätyksiä!



Maariankämmekkä.


Tein mukavan löydön takametsästä, maariankämmekkä. Siitä on hiukkasen aikaa, kun olen viimeksi törmännyt tuohon kasviin. Kaunis kuin mikä!

Paikassa kasvoi ainoastaan tuo ainokainen yksilö. Toivotavasti seuraavina vuosina löytyy lisää. En ole varma kuinka arka tai suojeltava kasvi tuo on.

Arvaiskohan sen siirtää omaan pihaan. Täytyy varmaankin googlettaa asiaa ensin...











 Viime talvena helmiorapihlajni (Crataegus x mordenensis ´Toba`) palellutti latvansa, ja luulin sen kuolevan kokonaan. Toisin kuitenkin kävi.

Kukinta olikin todella runsas, vaikka puu onkin nyt hieman hullun mallinen. Kukinta on hieno, koska ensin se on valkoinen ja loppuvaiheessaan vaaleanpunainen.

Täytyy toivoa, että nyt runsas kukinta ei tarkoita sitä, että se ei kuki enää ensi kesänä.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kesäkuun kuva 3/4

Sammakko edestä
Saku sammakko.

Näitä riittää, isompia ja pienempiä. Saa olla tarkkana kun kävelee,ettei koko ajan tallaa sammakoitten päälle.
En tunne sammakkolajeja, tuskin tuo kuitenkaan rupisammakko on.
Koirat tykkäävät leikkiä sammakoilla, mutta rupisammakko on myrkyllinen koiralle. Vähän täytyy toppuutella koirien leikki-intoa, sammakonraatoja on ikävä katsella pihassa.
Sammakko takaa

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Kukkii kuin viimeistä päivää


Pihan kaikki ihanuus on jäänyt aikalailla huomaamatta. Töitä on enemmän kuin jaksaa ja kerkiää tekemään, siis ansiotyössä. Lisäksi koiran sairastuminen on vienyt ajatukset muualle. Joskus tuntuu, että kaikki paska kaatuu niskaan yhtäaikaa. Nyt tietty mennään koiran ehdoilla, hoitoja on kerran viikossa ja elinaikaa annetaan mitä annetaan. Nautitaan nyt elämästä kuin viimeistä päivää. 

Pihasta on hävinnyt pikkukullero, levisia ja varmaan muutakin, mitä en nyt muista. Onneksi taimia saa aina lisää!
Kuvassa on tällähetkellä kukkiva alppiruusu, jonka lajikenimeä en muista sitten millään. Väliäkös tuolla, kaunis se on silti.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Tulppaani Angelique



Ihana tulppaani!

Aiemmin laitoin kuvaa, jossa ihmettelin, mitähän on tullut istutettua. Nyt on tulokset näkyvissä.

Lajike on muistaakseni Angelique. Korjatkaa jos olen väärässä.

Sain muuten ostettua uuden läppärin, pitkään kestinkin ilman.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Kesäkuun kuva 2/4

                                                                                                                                                    Kaksoset. Aamulla, kun tein eväitä silmä kädessä, havahduin kaksosmuniin. Luulin silmien harittavan, mutta olihan siinä tuplat. Hassua. Olen tosin ennenkin törmännyt kaksosmuniin, mutten noin selkeitä tuplia.                                                                                                                  

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Kesäkuun kuva 1/4

Taas kerran kuukauden haastekuvan ottaminen oli varsin haasteellista. Töissä superkiire ja koiran yllättävä vakava sairaus. Arki- ja kesäsuunnitelmat meni kertaheitolla uusiksi. Kesä menee koiran ehdoilla, koska se tulee olemaan sen viimeinen. Surullista.
Kuvassa on siis raparperin kukinto, tosi upea. Ei kyllä kannattaisi päästää rapsua kukkimaan, mutta se nyt vaan pääsi! Puutarhassa kasvaa kaikki ihan hurjaa vauhtia, on ollut kosteutta ja lämpöä sopivassa suhteessa.

Yritän saada pihakuvia aikaiseksi, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi uutta tietsikkaa. Nyt mennään tällä minitabletilla, mälsää.
Toivon, että tää murhe hellittää hetkeksi, mutta koira ei joulua näe.