sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Valkosipulit maahan


 Pitkästä aikaa sain aikaiseksi istuttaa talvivalkosipulia. Lajikkeina Ljubasha ja Vallinmäen siperialainen. Olen valkosipulin suurkuluttaja😊 Se sopii melkein kaikkeen, ei ehkä pullataikinaan.

Kuuluuko valkosipuli sun lempimausteisiin ja onko kasvatuskokemuksia?

Meillä ei ole maata mihin voisi istuttaa, niinpä kokeilen kasvulavoihin. Normisipulit onnistui aika hyvin niissä.

Mielenkiinnolla odotan, kuinka nyt käy🧄

maanantai 3. lokakuuta 2022

Väriloistoa


 Aivan ihana syksy💚

Istutuspuuhat on tältä syksyltä tehty, keväällä jatketaan. Laitoin vielä muutaman kiinanlaikkuköynnöksen ja lamopensasangervoja. Valkosipulit ja sipulikukat myöhemmin.

Kuvassa oleva katsura on syksyisin mielettömän upea.

sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Henkiin heräämistä💚


 







Keväällä tyhjensin autotallista kasveja, jotka eivät talvehtineet. Olisihan ne säilyneet, jos joku olisi kastellut niitä.

Loppukesällä kurkkasin lehtikompostiin ja huomasin patiökärhön olevan hengissä. Istutin sen ja tänään huomasin sen kukkivan😊

Toivottavasti selviää koettelemuksistaan vielä ensi vuoteen.

Tänään istuttelin vielä alennusmyynti taimia. Jotain vielä mahtuisi, jos halvalla saisi.

Mukavaa syksyä🍁

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Hyvästi kesäkukat


 Niin se kesä taas vilahti nopsasti ohi. Syksy on kyllä ihanaa aikaa. Olen aina syksyisin täynnä virtaa ja uusia juttuja kiehuu päässä😄

Tänään suurin osa kesäkukista heivattiin kompostiin.

Talvisäilöön pääsee osa verililjapuista ja kaikki muratit ja lankaköynnökset. Olen monena talvena talvettanut verililjapuita. Kerran autotallin ilmalämpöpumppu otti loparit. Silloin meni paljon kasveja. Harmitti hiukan😒

Lankaköynnökset on vuosi vuodelta mahtavampia. Edellyttäen, että muistan kastella niitä juoppoja. Aina ei muista.

Nauttikaa ihanasta syksystä🍁

tiistai 30. elokuuta 2022

Istutuspuuhat jatkuu vaan


 Ihana, lämmin sää jatkuu, toivottavasti vielä syyskuun aikana.

Syksy on parasta aikaa pihalla, mun mielestä. Ei tarvi lotrata veden kanssa ja muutenkin puutarha on parhaimmillaan.

Suosikkipensaani, yksi monista, on pikkupihlaja-angervo. Edellisessä pihassa oli 'Sem' -lajike. Nyt ei sitä ollut tarjolla. Niinpä oli otettava  'Levgreen'. Samanlainen valkoinen kukinto ja korkeus noin metrin.

Mukavaa alkusyksyä tai loppukesää☀️

maanantai 15. elokuuta 2022

Rakkaus pallohortensioihin


 Olen aina rakastanut nimenomaan pallohortensioita. Ehkä käytännön syistä😄 Ne voi huoletta leikata alas tarpeen vaatiessa.

Meillä on joskus niin tolkuttoman paljon lunta, että syyshortensiat eivät kestä lumitaakkaa.

Olen katsellut sillä silmällä myös vaaleanpunaisia versioita. Niitten vaaleanpunaiset ei ole ihan mun makuun. Hempeitä värejä olla pitää. 

Joskus laitoin jalohortensian, mutta se ei kertakaikkiaan kerkiä joka vuosi kukkimaan.

Onko sulla hortensioita pihallasi🤔



perjantai 5. elokuuta 2022

Istutushommat jatkuu


 Lämmintä riittää, mulle ihan liian lämmintä.

Piha on periaatteessa valmis. Rinne on vielä tekemättä, mutta se jää loman jälkeen tehtäväksi. Ei arvaa istutella, jos onkin hirmu helteet kun ollaan mökillä. Isoimmat hommat on tehty. Ainahan sitä pikkukoppulointia on.

Rakastan köynnöksiä maanpeittokasveina. Suosikki on amurinviini (Vitis amurensis) Ihana isolehtinen köynnös, joka peittää maan melko nopeasti. On muuten ehkä kestävin köynnös.

Hyvää kesää kaikille.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Kokeilunhaluisille😄


 Järkevintä olisi laittaa pihaan varmoja, vanhoja, hyväksi havaittuja kasveja, tietenkin.

Olen kuitenkin päättänyt kokeilla joitakin uusia tuttavuuksia. Siis minulle uusia.

Uuteen penkkiin tulee ainakin valkokletra, Clethra alnifolia. Asutaan II-III -vyöhykkeellä, joten myös uusien tuttavuuksien pitää pärjätä täällä. 

Onkos tästä kellään kokemuksia🤔

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Perennakokeiluja


 Pihan istutukset alkaa olemaan loppusuoralla, yläpihan osalta. Ihastuin tähän törmäkukkaan ja kokeilen onko se kestävä perenna.

Onko kukaan kokeillut tätä. Scabiosa incisa 'Cudo Pink' Väri on niin ihana💕

Alapihan ideat valmistuvat pääkopassa vähitellen. Uusia ideoita pukkaa koko ajan. Täytyy toppuutella itseään välillä. Haluan helppohoitoisen pihan, johon en alunperin halunnut perennoja. Ei niitä paljoa tulekaan, siirsin etupihalta kurjenmiekkoja ja muutaman vuohenkuusaman. Paljon pensaita😊

Saatiin muutama puhelin/valotolppa. Onko mitään kivaa ideaa mihin voisi hyödyntää pihassa🤔


maanantai 20. kesäkuuta 2022

Istutuspuuhia

 


Olen päässyt jo istuttamaan yläpihalle. Pitkään himoittu katsura pääsi meille. 

Aiemmissa postauksissa olen kertonut alapihan kasveista ja sitä ennen mökkipihan istutuksista. Mökki myytiin neljä vuotta sitten. Sinne jäi lukematon määrä ihania kasveja. Vähän otin mukaan, mutta suurin osa jäi sinne tietenkin.

Istutusalue on ollut viikon verran, silti olen jo siirrellyt istuttamiani kasveja🙄
Olen vähän hätähousu, vaikka olen päässäni suunnitellut kaiken, ei se aina olekaan ihan selvä juttu.
Suunnitelmat muuttuu koko ajan😊


tiistai 14. kesäkuuta 2022

Ihania kiviä


Piharemppa edistyy huimaa vauhtia, ihan liiankin hyvin. Vastoinkäymisiä odotellessa😒 en tietenkään niitä toivo, mutta aina jotain ärsyttävää takapakkia tulee.
Yläpiha on melkein valmis, kivituhka levitetty, kasvihuone on paikallaan ja pensasaita on istutettu.
Paljon kasveja vielä puuttuu, mutta niitä kerkiää istutella myöhemminkin.
Alapiha näyttää tältä. Puinen tukipengerrys tulee viikonloppuna ja sitten pääsee jälleen miettimään kasvivalintoja.
Toivotaan, että kaikki on valmista ennen lomaa.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Nyt se alkaa🌼



 Olen niin innoissani, etten meinaa nahoissani pysyä😄

Parvekeremontti alkoi alkuviikolla ja tänään vanha mukanurmikko lähti. Kiviä löytyi tosi paljon, mikä on hyvä juttu.

Sormet syyhyää istutushommiin, mutta ensin suodatinkankaan levitys ja kivituhka. Meille tulee osa pihasta nurmelle ja osa kivituhkalle. Istutusalueet tulee pihan reunoille ja ylä- ja alapihan väliseen rinteeseen.

Hyvin suunniteltu on jo melkein tehty.

lauantai 28. toukokuuta 2022

Joko uskaltaa


 Joko uskaltaa istuttaa kesäkukat. Perinteisesti kesäkuun 10. päivä on ollut se rajapyykki, jolloin yöpakkasvaara on ohi. Ei se aina päde, kokemusta on.

Niin tai näin, laitoin kukat kuitenkin. Siniviuhkaa on ollut vuosia lempikukka. Ihan sen helppouden takia.

Mitä kukkia meinaat laittaa?

maanantai 23. toukokuuta 2022

Lämpöä, kiitos☀️

 


Mun lempparikärhö, mantsuriankärhö on lähtenyt hyvin kasvuun. Nyt on ollut muutamia lämpimiä päiviä, se vaikuttaa heti.
Niitä on nyt kaksi, portin molemmin puolin.
Piharemontti alkaa toivottavasti pian. Kaivuri kuskista kiinni koko homma. Istutuksia olen jo miettinyt vähän.

Valeistutuksessa on kymmenkunta isotuomipihlajaa. Joku varmaan kivittää mut, koska isotuomipihlajaa on silmällä pidettävä laji. Se on vaan hyvä aitapensas.
Arnoldinpihlaja ja Mongolianvaahtera tulee ainakin, sekä muutama pallohortensia.
Kunhan nyt tapahtuisi pian jotain😊
Mukavaa kevättä.

tiistai 10. toukokuuta 2022

Popparit kehiin

 

Vihdoin pääsin istutteleen popcornin jyviä. Ihastuin viime vuonna näihin, niinpä laitan myös tänä vuonna. Tulee komea pöheikkö.

Verilijapuut ovat vielä autotallissa ja odottavat ulospääsyä. Vähän heikonnäköisiä ovat, mutta katsotaan mitä niistä tulee.

Piharemontti alkaa pian, enkä viitsi paljoa satsata kesäkukkiin. Monivuotisiin uppoaa jonkin verran rahaa, mikäli laitan kaikki kasvit mitä olen suunnitellut. Valeistutuksessa olevat pensaat näyttävät olevan hengissä. Siinä säästi satasen ainakin.

Yöpakkaset ovat toivottavasti ohitse😊

lauantai 30. huhtikuuta 2022

Istutushommia


 Olen monena keväänä haaveillut mantsuriankärhöstä. Nyt loppu haaveilut, siinä se nyt on.

Hyvät alut😊 Tarkoitus on talvettaa se autotallissa, koska se tulee terassille ruukkuun.
Kuvia tulee myöhemmin, mikäli kaikki menee hyvin.
Lumien sulamista odotellaan.

lauantai 16. huhtikuuta 2022

Herätys talviunilta☀️


 Kannattaa aina välillä käydä autotallissa katsomassa talvehtivia  kasveja.

Verilijapuut  ovat melkein hengissä. Istutin ne uusiin multiin ja katson kuinka ne virkoaa jos virkoaa.


Yllätys oli, kun huomasin patiokärhössä nuppuja.

Ulos ei voi viedä vielä mitään, ja kasvihuone on lumen alla.

Muutama muratti on hengissä ja muutama kasteltu hengiltä.

Yritän pärjätä mahdollisimman vähillä kesäkukilla. Naapureita ei viitsi vaivata kastelemaan mökkireissujen aikana. Voihan olla vaikka sateinen kesä.

Popcornia laitan ainakin muutamaan ruukkuun. Viime kesänä ne onnistui yli odotusten. Tarkoitus olisi nyt esikasvattaa niitä. Viimeksi kylvin suoraan astioihin.

Ilmat lämpiää vähitellen, ihanaa☀️



torstai 7. huhtikuuta 2022

Lunta, ihan liikaa

 

Ei varmaankaan tarvi erikseen kauhistella lumen määrää. Kaikilla sitä todennäköisesti on, jossei nyt liikaa, niin ainakin tarpeeksi.

Viikon ainoa superpyrypäivä eli tiistai, sille päivälle sattui rakennustarkastajan kanssa  aloituskokous. Se piti pitää ulkona, ei pidetty.
Onneksi rakennelma on niin simppeli, että pieni vilkaisu riitti.
Parveketta jatketaan talon kulman taakse terassille. Nyt on lupa aloittaa työt. Nyt sitten toivotaan lumien katoamista mahdollisimman pian.
Onko sulla tiedossa projekteja kesäksi?
Tarvikkeiden hinnat hirvittää jo valmiiksi.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Nurmikkomietteitä


 Viime vuonna piharemontti tyssäsi materiaalipulaan. Tehtiin varasuunnitelman mukaan ja hyvä suunnitelma sekin oli.

Osa pihasta on terassia, osa kivituhkaa ja pieni osa nurmikkoa.
Nyt ollaan funtsittu minkälaista nurmea laitetaan. Perinteinen kylvönurmi on poissuljettu. Ihan sen työn ja kasvun ihmeen odottelun vuoksi. Lisäksi kaksi koiraa sulki kylvönurmen pois.
Siispä jotain hetivalmista kiitos.
Vaihtoehtoja jää siis siirtonurmi tai keinonurmi.

Keinonurmen etuna on helpot ja edulliset pohjatyöt. Lisäksi se ei kaipaa kastelua eikä leikkaamista. Varsin vaivatonta, mutta se ei ole oikeaa nurmikkoa.
Siirtonurmi on helppo asentaa, mutta vaatii enemmän pohjatöitä ja tietenkin multaa. Myöskin kasteluun ja leikkaamiseen täytyy varautua. Mikäli kesä on helteinen, vettä kuluu.

Mielelläni kuulisin kokemuksia keinonurmesta.