Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi koti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Uutta kohti!


Mihin ihmeeseen tämä aika oikein menee? Kuukausi on jo vierähtänyt edellisestä päivityksestä.
Onhan tässä ollut kaikenlaista hässäkkää.

Kuten viimeksi kerroin, ostimme hetken mielijohteesta omakotitalon. Mökki ja kerrostaloasunto laitettiin myyntiin. Nyt vaan odotellaan, että tuo valtava lumenmäärä hupenisi, että pääsisi mökkiä kauppaamaan. Metrin lumihangen keskellä on hankala saada kauppoja aikaiseksi. Tiedä sitten, kuinka paljon ihmiset arvostavat kaunista pihaa. Se jää nähtäväksi.

Kasvihaaste jää tekemättä loppuun. Onhan siellä uudessa pihassa jotain istutettuja kasveja, mutta se selviää myöhemmin, että mitä. Sen tiedän, että metsää on hehtaari.

Mietin, että kehtaanko kaivaa mukaani jotain lempikasvejani. Jotain pientä, ehkä.
Nyt vaan pakkaamista, vaikken ole mikään hamstraaja, tavaraa riittää. Osa on viety UFFin laatikoihin ja SPR:n kirppikselle ja roskiin. Nyt huomaa kuinka paljon ihmisellä on kamaa, jota ei todellakaan tarvi.

Laitan kuulumisia, pysykäähän mukana!

lauantai 24. helmikuuta 2018

Projekti: Loppu

Mitenkäs se nyt menikään, nainen saa muuttaa mieltään.

Projekti loppuu ennenkuin edes kerkis kunnolla alkaa. Syynä on se, että ostimme yllättäen omakotitalon.

Uudessa kodissa on todella vähän tehtyä pihaa, tonttia kyllä piisaa. Oikeastaan kiva päästä tekemään uutta, jos siltä tuntuu. Toisaalta voi olla mukava, ettei tarvi stressata pihahommista.

Nyt on mukavaa, että saa keskittyä yhteen "kohteeseen", mökki ja koti yhdistelmä oli meille tässä tilanteessa liikaa. Säästyy rahaakin, koska kotona oleminen jäi tosi vähälle. Kaikki aika vietettiin maalla.

Jee, uutta kohti. Täysillä!