tiistai 20. lokakuuta 2015

Kasvihaaste, 27. kasvi

Tällä kertaa kasvihaasteessa pn maahumala, Glechoma hederacea.

Takuuvarma maanpeiteperenna, joka leviää paikassa kuin paikassa.

Jopa harmiksi asti.








Kirjomaahumalaa, Glechoma hederacea ´Variegata`, myydään enemmän kausikukkien kaveriksi. Tuoksuu todella voimakkaasti ja leviää hanakammin kuin tavallinen maahumala.

Kirjomaahumalaa myydään yleensä yksivuotisena, mutta talvehtii todela hyvin maassa.

Oikeastaan se on mielestäni kauniimpi!

lauantai 10. lokakuuta 2015

Kasvihaaste, 26. kasvi

Taas näitä mun lempivärejäni!

Kasvihaasteessa on tällä kertaa syysasteri, Aster novi-belgii.

Tämä kaunokainen ei välttämättä kerkiä kukkimaan joka vuosi. Kukinta-aika on sen verran myöhäinen.

Kuvassa olevat, kukkivat syysasterit ovat taimimyymälästä hankittuja. Kukkivat tietenkin aikaisemmin kuin normaalisti.

Kukinnan jälkeen istuttelen ne taas maahan ja ensi vuonna ovatkin sitten pikkasen korkeampia, eli noin 100cm. Taimimyymälöissä ovat niin mukavan matalia...


Omat asterit ovat hyvinkin nupuillaan, mutta eivät välttämättä jaksa aukaista niitä .Ensi viikoksi on luvassa taas lämpenevää, joten toiveita on. Viime vuonna kukkivat joulukuulle asti. Tosin syksy olikin aika leuto. Olen kirjoitellut aiemminkin näistä ihanuuksista.

http://pulinaapuutarhasta.blogspot.fi/2013/11/syysasteri.html

perjantai 2. lokakuuta 2015

Kasvihaaste, 25. kasvi

Kasvihaasteessa vuoron saa yleisesti kuunliljat, Hosta sp.

 En lähde erittelemään eri lajikkeita, koska en kuolemaksenikaan muista mitä kaikkia lajikkeita pihasta löytyy.

Suosikkejani on kirjavalehtiset lajikkeet. Yksi ylitse muiden on ´Fire and Ice`-lajike. Siinä on paljon valkoista.

 Mitä enemmän vaaleaa, sitä paremmin viihtyvät varjossa. Varjossa kirjavuus säilyy, kun taas aurinkoisella paikalla muuttuvat kokonaan vihreiksi.
 Kuunliljoja on joka lähtöön, korkeaa, matalaa, kapealehtisiä, pyöreälehtisiä, valkokukallista, lilakukallista, sinilehtistä, vihreää, kirjavaa...