sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Kokeilunhaluisille😄


 Järkevintä olisi laittaa pihaan varmoja, vanhoja, hyväksi havaittuja kasveja, tietenkin.

Olen kuitenkin päättänyt kokeilla joitakin uusia tuttavuuksia. Siis minulle uusia.

Uuteen penkkiin tulee ainakin valkokletra, Clethra alnifolia. Asutaan II-III -vyöhykkeellä, joten myös uusien tuttavuuksien pitää pärjätä täällä. 

Onkos tästä kellään kokemuksia🤔

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Perennakokeiluja


 Pihan istutukset alkaa olemaan loppusuoralla, yläpihan osalta. Ihastuin tähän törmäkukkaan ja kokeilen onko se kestävä perenna.

Onko kukaan kokeillut tätä. Scabiosa incisa 'Cudo Pink' Väri on niin ihana💕

Alapihan ideat valmistuvat pääkopassa vähitellen. Uusia ideoita pukkaa koko ajan. Täytyy toppuutella itseään välillä. Haluan helppohoitoisen pihan, johon en alunperin halunnut perennoja. Ei niitä paljoa tulekaan, siirsin etupihalta kurjenmiekkoja ja muutaman vuohenkuusaman. Paljon pensaita😊

Saatiin muutama puhelin/valotolppa. Onko mitään kivaa ideaa mihin voisi hyödyntää pihassa🤔