tiistai 31. joulukuuta 2013

Uusi vuosi, vanhat kujeet

tai kai sitä täytyy uusiakin kujeita keksiä. Nyt on kuitenkin kuohuviinin paikka. Tietenkin vuoden vaihtumisen kunniaksi, mutta myös sen, että tämä työkausi on paketissa. Ihanaa, nyt on pitkä loma edessä ja kalenteri täyttyy jo huolestuttavaa vauhtia. Kyläilyä sinne ja tänne, vähän keikkoja ja muuta mukavaa. Kaupunkiloma jonnekin Eurooppaan olisi haaveena!
Aikaisemmissa kirjoituksissa olen vuodatellut työn hankalia työaikoja, mutta en todellakaan kaipaa sitä perusduunia, siis jotain kahdeksasta neljään meininkiä. Nyt pitäisi ottaa myös rennosti, eikä suunnitella mitä tekee seuraavaksi. Kaikenlaista touhua on kyllä odottamassa tekijäänsä...

Tänään kuitenkin juhlitaan ja katsellaan mitä seuraavaksi.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Ihanan kamala tähti

                                                                                                 
Tässä yksi tämän joulun myydyin kukka. Valkoinen monilatvainen joulutähti. No, onhan se ihan kiva, ainakin punaiseen sisareensa verrattuna. Mutta jääköön kauppaan..  Pinkkejäkin oli kaupan, mutta kyllä valkoinen on joulun väri. Tosin vanha kaarti pysyy punaisessa. Se on vaan sellainen väri, ettei sovi monenkaan huushollin sisustukseen. Tai, no kaikillahan on nykyään niin trendikkään valkoinen koti. Tylsää!

Ritarinkukka

Ritarinkukka eli kotoisammin amaryllis
(Hippeastrum hortorum). Tässä yksi harvoista joulukukista jotka kelpuutan kotiini, tietty valkoisena.
Joulukiireet töissä ovat ohi. Kyllä kiirettä riittikin! Vajaassa kolmessa viikossa reilut 160 työtuntia. Tietää tosiaankin pakanneensa kukkia. Onneksi nämä kesäkelit täällä Pirkanmaalla helpottivat kukkien pakkaamista.

Kotona piha on surkeannäköinen. Vettä sataa kaatamalla, callunat ovat järkyn näköisiä, värittömiä! Jouluruusut ovat kohta kukassa, valitettavasti. Keski-Euroopassahan ne kukkivat joulun aikoihin. Yllättävän paljon jouluruusujakin ostettiin lahjoiksi ja kotiin. Kaikki eivät vaan ymmärtäneet sen olevan perenna, oli suuri yllätys, että se kannattaa istuttaa keväällä pihaan. Hyvissä hinnoissa vaan ovat aina tähän aikaan vuodessa.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Jouluhässäkkää!

Töissä on täysi rumba päällä, siksi pitkä tauko tarinoinnissa. Joulukukkaa menee tasaiseen tahtiin kaupaksi, ja etenkin joulutähteä. Täytyy toivoa, että pakkanen pysyisi aisoissa, säästyisi pakkaamiselta. Tai ainakin olisi helpompaa pakkaamisen kanssa.
Viikonloppu vapaata ja heti illalla kuuntelemaan ja katselemaan Kotiteollisuutta. Sen voimalla jaksaa loppukuun painaa pitkää päivää.
Vaikka jouluun on vielä reilu viikko, ihmiset ovat yllättävän kireitä. Joka asiasta pitää naputtaa ja jonottaa ei jaksaisi hetkeäkään. Mikä noihin ihmisiin on mennyt? Joulumieli lähtee ennenkuin ehtii edes tulla. En tosin ole mikään jouluihminen, ilmankin pärjäisin.
Valokuvaus on jäänyt ihan taka-alalle, pölyt vaan pyyhitty kamerasta. Josko sitten pyhien jälkeen, kun työt hellittää.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Veskan testaus....

niiin, kirjekuorilaukku oli aamulla kotona. Tosin epäilin sitä, mutta jostain syystä olin purkanut kaikki kamat taskuihini. Matkassa oli siis huulipuna, puuteri ja puhelin. Tai siis puhelin oli tallessa, meikkivermeet oli kadonnut yön melskeisiin.Olin ihan varma että kun kassi ei roiku olkapäällä tai kainalossa, se unohtuu johonkin. Edistystä, laukku tallessa. Sisällöstä viis!  Paitsi järki. Mutta se siitä...
Oli jännä huomata baarin vessassa, kuinka paljon naisille merkitsee käsilaukku tai sen virkaatekevä esine. Kaikilla oli kuitenkin joku, missä oli maallinen omaisuus mukana. Siis muillakin on puoli omaisuutta mukana, mitä mulla ei ollut tällä kertaa. En tarvinnut kertaakaan mitään mitä ei ollut mukana.
Olihan mulla siellä myös pankkikortti, mutta en tarvinnnut sitä koko iltana/yönä. Se nyt ei vie tilaa, on niin vähän rahaa...
Nyt kohmeloevästä, nam!
Mitä tästä opimme, emme juuri mitään. Paitsi älä käy baarissa, älä juo (alkoholia), ja mitä vielä...

perjantai 8. marraskuuta 2013

Käsilaukku, veska, nyssykkä, kassi, laukku jne....

Pussukka, ei vaan kirjekuorilaukku. Pikkujouluihin oli ihan pakko saada laukku. Niitä ei kaappien kätköissä ole kuin reilu parisenkymmentä, muttei koskaan sitä sopivaa, muka.. Oli kassi, pussi, laukku mikälie kantoväline tahansa, se on aina täynnä. Nyt tuli tenkkapoo, koska kirjekuoripörssiin mahtuu todella vähän yhtään mitään. Pippaloihin kannan yleensä meikkejä, jota en kertaakaan tarvi reissussa. Koko korttiarsenaali ja rahapussi ovat yleensä turhia mukana, samoin sateensuoja, siteet, pastillit, kalenteri, silmälasit, aurinkolasit,  kännyn laturi, laastaria jne.

Tällä kertaa laukkuun oikeasti mahtuu vain huulipuna, puuteri, pankkikortti sekä kännykkä. Nippanappa mahtui testin jälkeen kiinni! Lopullinen testi on sitten huomenna, toivottavasti ei tarvi niitä kaikkia puuttuvia juttuja.Tuskinpa.

torstai 7. marraskuuta 2013

Syysasteri

Olen toki tiennyt, että syysasterin (Aster novi-belgii) kukinta voi jäädä kokematta, mutta luulin kuitenkin sen kerkiävän kukkimaan täällä II-III -vyöhykkeelllä.
Kesä on ollut lämmin ja vettäkin on riittänyt, mutta nyt vasta syysasterini ovat avaamassa nuppujaan. Onneksi syksy jatkuu näinkin lämpimänä.

Omat asterini olen tuonut töistä. Niitä samoja mitä myydään asiakkaille syysistuksiin. Myymälöissä ne ovat tuontitavaraa, useimmiten, ja ovat saaneet kasvunsäädettä eli jäävät noin parinkymmenen sentin mittaisiksi. Maahan istutettuina ne kasvavat normaalimittaisiksi eli hieman yli metrin. Lajikenimistä ei ole tietoa.Harvoin missään kerrotaan niiden olevan perennoja. Kannattaa istuttaa kukinnan jälkeen maahan, niin niistä on iloa vielä vuosiksi.
 Pihassani kasvaa kuvassa olevaa pinkkiä, lilaa sekä valkoista.