torstai 7. marraskuuta 2013

Syysasteri

Olen toki tiennyt, että syysasterin (Aster novi-belgii) kukinta voi jäädä kokematta, mutta luulin kuitenkin sen kerkiävän kukkimaan täällä II-III -vyöhykkeelllä.
Kesä on ollut lämmin ja vettäkin on riittänyt, mutta nyt vasta syysasterini ovat avaamassa nuppujaan. Onneksi syksy jatkuu näinkin lämpimänä.

Omat asterini olen tuonut töistä. Niitä samoja mitä myydään asiakkaille syysistuksiin. Myymälöissä ne ovat tuontitavaraa, useimmiten, ja ovat saaneet kasvunsäädettä eli jäävät noin parinkymmenen sentin mittaisiksi. Maahan istutettuina ne kasvavat normaalimittaisiksi eli hieman yli metrin. Lajikenimistä ei ole tietoa.Harvoin missään kerrotaan niiden olevan perennoja. Kannattaa istuttaa kukinnan jälkeen maahan, niin niistä on iloa vielä vuosiksi.
 Pihassani kasvaa kuvassa olevaa pinkkiä, lilaa sekä valkoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! Palaathan uudelleen.