torstai 1. helmikuuta 2018

Kevättä kohti





Ei nyt ihan tunnu keväältä, mutta päivä on jo pidempi kuin kuukausi sitten.

Aiemmin kirjoitin amarylliksestä, joka on nyt kukkinut ja joutunut kompostiin. Mietin, josko olisin säilyttänyt sipulin, mutta ei, en jaksa hoitaa sitä kuitenkaan.

Ei se roskiin mennyt vaan oikeaan kompostiin, siis kiertoon.

Joulukukista mehikasvi on vielä hengissä. En kauheasti välitä värjätyistä kasveista. Oikeastaan pidän sitä kasvien rääkkäyksenä.
Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että mehikasvit selviää tuostakin kiusaamisesta. Kuten kuvastakin näkee, uutta kasvua on.

Siis uutta päin eli kevättä kohti!

3 kommenttia:

  1. Kiva tietää että mehikasvi voi selvitä tuosta. Äidilläni on samallainen olemme arvelleet miten sen kanssa käy. Mukavaa kevään odotusta.

    VastaaPoista
  2. Selviää onneksi! Kuten tuosta kuvasta näkee, uutta vihreää kasvua on. Sitkeitä tapauksia. Aurinkoista kevään odotusta Sinullekin.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! Palaathan uudelleen.