tiistai 25. joulukuuta 2018

Hyasintin tuoksua

Pakko oli ostaa hyasintteja, vaikka vannottelin etten osta joulukukkia. Halvalla kun saa, pakkohan se oli ostaa.

Ei varmaankaan ollut kotimaisia, aika pieni sipulinkoko ja hintakin vain 50 senttiä. Tulee niistä kuitenkin hyvä tuoksu, se on tärkeintä.

Toivottavasti niitä olisi vielä loppuviikosta, kun kaupoille mennään. Saisi vielä vuodenvaihteeksi koristusta.

Ihanaa, kun päivät alkavat taas pidentyä. Kevät, tervetuloa!

maanantai 17. joulukuuta 2018

Vähän joulua



En ole mikään jouluihminen. Sitäpaitsi en voi sietää punaista väriä! Meillä ei juurikaan hössötetä koristeiden, valojen, siivousten ym. perinteisten jouluasioiden suhteen.

Parvekkeella on joulukuusi valoineen ja muutamia kynttilöitä sisällä. Kinkku kuitenkin paistetaan.
Tein pienen jouluasetelman, koska muita joulukukkia tänä vuonna en hanki.

Pohjana toimii rikkinäisen kattovalaisimen lasinen kupu. Sammalta astiaan ja mehikasveja sekä pakolliset punaiset. Rusetti menee vielä uusiksi. Punaiset härpäkkeet saa helposti pois joulun jälkeen, joten kukat menee kevääseen asti koristeita vaihdellen. Helppoa.

Hyvää joulunodotusta kaikille!

tiistai 20. marraskuuta 2018

Talvea odotellessa






 Tervehdys pitkästä aikaa!

En ole vaipunut kaamosmasennukseen. Aika moni varmaankin on.

 Puutarhassa ei ole hommia eikä raportoitavaa. Olen keskittynyt sisustamiseen, tauluja seinille ja pois ja takaisin...

Autotalli on järjestetty ja loput muuttolaatikot purettu ja ne mitä ei pureta ovat siistissä kasassa tallissa. Kieltämättä olen ylpeä, että olen saanut tämän aikaiseksi!





Nyt kun pihalla on pikkupakkasta, ainakin öisin on ollut, ajattelin ottaa sisälle lankaköynnökset. Voipi olla ihan turhaa touhua, mutta yrittänyttä ei laiteta!

Sisällä voi olla liian lämmintä niille, varsinkin kun ovat aikamoisia juoppoja.

Autotallissa olisi viileää, noin 10 plus astetta ja valoisaa, siis silloin kun valoisaa on.



Ongelmaksi tulee se, että en muistaisi kuitenkaan käydä katsomassa niiden vointia siellä.
Olen vienyt sinne kirjoliisukat. Ne ovat olleet siellä ilman vahtimista jo tovin. Toivottavasti ovat vielä hengissä.

Olen ennenkin ylistänyt lankaköynnöstä (Muehlenbeckia complexa), se on niin ihanan herkkä ja sopii kaverikasviksi melkein kaikkien kanssa.

Toivon, että saan ne hengissä talven yli.



maanantai 8. lokakuuta 2018

Katsojaryntäys jatkuu

Jaksan edelleenkin ihmetellä miksi blogin katsojamäärät pompsahtivat yhtäkkiä huimiin lukuihin, verrattuna entiseen. Eilisen katsojat näkyvät allaolevasta taulukosta.

Onhan se mukavaa, että Brasiliassa joku on kiinnostunut blogistani😄


KohdeSivun katselut
Saksa
1630
Espanja
34
Suomi
30
Yhdysvallat
11
Filippiinit
4
Brasilia
3
Indonesia
2
Venäjä
2
Ukraina
2
tuntematon alue
1


 Kai tähänkin on joku selitys, en kuitenkaan jaksa uskoa, että luvut ovat ihan faktaa. Saadaan vaan katsojalaskuriin huimia lukuja.

perjantai 5. lokakuuta 2018

Syksyä sisälle






Kaunis syyspäivä tuli vietettyä ulkosalla. Pientä pihansiivousta ja lyhtyjen sijoittelua uusiin paikkoihin. Samalla poikkasin hortensian viimeiset pallot keittiön pöydälle. Tuskin kauaa kestävät ilman vettä tai sitten kuivuvat kauniisti. Saa nähdä.
Muuton yhteydessä siis pakatessa, löysin järkyttävän määrän kaikenlaista askarteluhärpäkettä. Kransseja, girlandeja, kuivattuja tiesmitä, kaikkea ihmeellistä! Jos joskus innostuisi tekemään jotain. Yleensä syksyisin innostun kaikesta uudesta ja vanhastakin kivasta. 
Keväällä piha ottaa oma aikansa,työstä puhumattakaan. Kesä menee aina töiden merkeissä, mutta syksyllä on jo rauhallisempaa. Olen siis syksyihminen!


maanantai 24. syyskuuta 2018

Kurjenpolvia

Viimeisiä istutuksia ennen oikean syksyn tuloa. Valeistutuksessa olleet kurjenpolvet pääsivät pensaiden välikasveiksi.

Vanhasta pihasta kaivelin hätäpäissäni muutamia kurjenpolven taimia, ennen uusien asukkaitten tuloa. Enemmänkin olisin voinut kaivella, mutten kehdannut. Olisi jäänyt aikamoiset kaivannot.
 Linkin takana vanha kirjoitus kurjnpolvista. Ne on vaan niin ihania!

Matkaan lähti tuoksukurjenpolvia ja peittokurjenpolvia. Hyvin ovat lähteneet kasvuun uudessa pihassa.

Mietintämyssyssä on sipulikukkien istutus. Jotenkin hirvittää rusakoitten määrä täällä maallakin. Narsissi on ainoa, jota laitan, jos laitan. Voipi olla, että jää laittamatta.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Myrkkyä!

Rikkaruohoja kitkiessäni, mietiskelin keskustelua glyfosaatista. Se on julistettu suureksi viholliseksi, voihan se ollakin. Totuus on vaan se, että sillä kun käsittelee alueen, se kerta riittää. Ymmärrän, että kaikkialla glyfosaattia ei voi käyttää.

Olen glyfosaatin ohella käyttänyt myös Nekon Rikkatorjuntaa. Hyvä tuote, tulos eli rikkakasvien nyykähtäminen näkyy pian, toisin kuin glyfosaattivalmisteilla. Ainoa murhe on tietenkin se, että etikkamömmöillä joutuu alueen käsittelemään moneen kertaan. Helpommalla pääsee tietenkin kun nyppii kerran kunnolla. Vaikka se juurikin nyppii!

Tämän vihaamani rikkaruohokärsimyksen vuoksi suosin tiiviitä istutuksia ja maanpeittokasveja.