Kasvihaasteen kahdeksas kasvi edustaa havukasveja.
Kääpiövuorimänty, Pinus mugo pumilio.
Jää alle metrin korkuiseksi ja leveäksi. Pallomaisen kasvutavan saa pidettyä leikkaamalla vuosikasvuja juhannuksen tienoilla.
Sopii aurinkoiseen paikkaan. Itselläni mänty on talon edustalla kivikossa. Ainoa murhe on katolta putoava lumi. Muutamia on kuollut lumen alle. Siis ihan väärässä paikassa!
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
lauantai 23. toukokuuta 2015
Kasvihaaste, seitsemäs kasvi
| Bergenia cordifolia. |
Kevään kukkija sekin. Aika monessa pihassa ihasteltu ja vihattu. Todellisuudessa helppo peittokasvi paikkaan kuin paikkaan.
Sillä saa mukavasti hankalatkin paikat paikattua ja peittoon. Ei sitä turhaan sanota puutarhurin pelastukseksi.
Tunnetaan myös kalliokilpenä.
Monet kevään ensikukkijat kukkivat hyvällä säkällä toisen kerran syksyllä uudestaan.
Vuorenkilvet ovat onneksi tulossa taas muotiin, ainakin kysynnän mukaan. Vanhempi väki karsastaa ja nuoriso rakastaa!
Valkoinen lajike on hieman vaativampi ja talvenarempi, mutta kaunis kukka siinäkin on.
lauantai 16. toukokuuta 2015
Kasvihaaste, viides kasvi
| Juniperus procumbens, harokataja. |
Niputan kaikki katajat yhteen, sillä niitäkin on pihasssa useampia eri lajikkeita.
Osa on kuollut talvien jäjliltä, osan on myyrät kalunnut ja osa on muuten vaan huonosti pärjännyt.
Kuvissa on pisimpään selvinneet, eli harokataja ja kiinankataja ´Blue Alps`.
| Juniperus chinensis ´Blue Alps` |
Varsinkin jos lunta on paljon ja pitkälle kevääseen, matalat katajat kärsivät painavasta märästä lumesta.
Katajat eivät ole varsinaisia suosikkejani, mutta tuo `Blue Alps`on pärjännyt ja kasvanut todella hyvin.
Mun katajakiintiö on täynnä, ainakin näillänäkymin.
tiistai 12. toukokuuta 2015
Kasvihaaste, neljäs kasvi
| Pikkupihlaja-angervon kevätväritys. |
Aivan ihastuttava pikkupensas, jolla on kaunis kevät- ja syysväritys, ja tietenkin ihastuttava kukinta.
Korkeutta tulee noin metri, eikä leviä juurivesoista kuin tavallinen pihlaja-angervo.
Kokeilemisen arvoinen, ehdottomasti!
lauantai 9. toukokuuta 2015
Kasvihaaste, kolmas kasvi
Kolmas kasvihaasteen kasvi on kevätesikko, Primula veris.
Lajikenimi on tälläkin kertaa hakusessa. Täytyy myöntää, että olen tosi huono puutarhuri, koska en tunnista/muista lajikenimiä.
Jokatapauksessa tämä kukkii tällä hetkellä. Pihasta löytyy myös muita esikoita, jotka kukkivat hieman myöhemmin.
Ajatteli helpottaa kasvihaastettani sillä, että esittelen vain lajeja, joista valitsen yhden lajikkeen.
Tässähän menisi ikä ja terveys, jos esittelen kaikki kasvit kaikkine lajikkeineen.
Korjailen tekstejäni myöhemmin, jos löydän arkistoistani lajikenimiä. Ainahan mua voi auttaa!!

perjantai 8. toukokuuta 2015
Lemmy, Lemmy, Lemmy!
Ihanaa, taas on käyttöä Lemmyn kuvalle.
Sain hommattua liput joulukuun konserttiin, siis aivan mahtavaa! Toivoa vaan sopii, ettei keikkaa taas peruta. On meinaan viimeisiä tai peräti viimeinen kerta, kun Motörhead saapuu Suomeen.
Joulukuuhun on pitkä matka, mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Onpahan mitä odottaa.
Aivan huippua! En meinaa pysyä nahoissani...

torstai 7. toukokuuta 2015
Kasvihaaste, toinen kasvi
Kasvihaasteen toinen kuva on jouluruusu, Helleborus niger.
Lajikkeesta ei taas harmainta aavistustakaan. Kukka on aavistuksen limen värinen ja läpimitaltaan noin viisi senttiä.
Lajikkeita on nykyään vaikka kuinka paljon. Omaan pihaan sopisi roosanvärinen yksilö.
Kukkii tällä hetkellä, eli kuva on otettu 7.5. On kukkinut jo hetken aikaa ja nuppujakin on paljon.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)