perjantai 9. tammikuuta 2015

Talvi puutarhassa

Vähän säälittää mun tammimetsikköni. Tammet (Quercus robur)  ovat nippanappa metrin  mittaisia. Osalla jäi lehdet oksille, toivottavasti se ei haittaa.

Ensi keväänä olisi tarkoitus harventaa "taimistoani", mutta mihin ihmeeseen saan valeistutukseen poloiset taimet. Kuten joku muistaa, tontti on pelkkää kiveä ja kangasmetsää. Ei siis tyypillinen tammimetsikön paikka.



En edes muista, milloin olen poiminut terhot, kaupungin puistosta. Tammi on upea puu, muttei pieneen pihaan,

Lempipuuni on edelleenkin mänty, siis näistä luonnonpuista.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Pakkasta

Kaunista ja kylmää!

Pitkästä aikaa alkaa tuntua talvelta. No, sekin ilo taitaa loppua ennenkuin alkaakaan. Lunta on niin vähän, ettei lumikenkiä kannata ottaa käyttöön. Järvelläkin on paljon vettä jään päällä, ettei koirien kanssa voi kulkea.

Onneksi metsässä on lunta just sopivasti, vielä.
Luulisi koiruuksien palelevan ulkona, mutta mitä vielä. Olen välttänyt koirien pukemista, mutta aamulla laitoin palttoon pienemmän päälle. Vähän oli äkästelyä, mutta kulki kuitenkin kiltisti.

Nykyään täällä eteläisessä Suomessa on niin leutoja talvia, ettei normaalikarvainen koiraa vaatteita tarvitse. Ennemmin luulisi tassujen palelevan

Tossuja on turha kuvitellakaan tassuihin. Mieluummin tehdään lyhyempiä lenkkejä useampi päivässä, ettei varpaat palellu.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Joulukuun kuva 4/4


Tulihan  tuo kuva aikaiseksi! Onneksi kuvahaaste loppuu nyt. Vastaanlainen kuva taitaa olla jo aiemminkn, mutta rakasta kaikkia heiniä. Jää näyttää ihan kuin se ei olisi ollenkaan jäässä. 

Vaikka lunta tuli, vesi teki jäästä oikean luistinradan! Harmi vaan, etten enää omista luistimia.

Rauhallista aattoiltaa kaikille ja toivottavasti raketitonta iltaa. Ainakin meidän haukku ei välitä ollenkaan raketeista!

Puutarhapulinoita jatketaan taas ensi vuonna, ellen vielä tänään innostu päivittelemään blogia.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joulukuun kuva 3/4

Hetken kesti vesipisarat olla jäätyneenä puun oksilla.
Kelit muuttuu tosi nopsaan. Aamulla pakastaa ja aurinko paistaa, pari tuntia ja räntää rätkyttää.

Töissä alkaa olemaan hirmu kiire. Joulutähteä menee sadoittain päivässä. Kädet ovat kovilla, onneksi vielä parjää vähemmällä pakkauksella. Sanomalehti tekee yllättävän ikäväksi ihon, myös kasvoissa. Rasvaa menee!

Taitaa valkea joulu tulla sittenkin.

torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukuun kuva 2/4

Joulukuun kuva matkii edellistä haastekuvaa.

Tämä harmaus vaan jatkuu, mutta onneksi aurinko on edes hiukkasen näyttäytynyt. Tosi vähän aikaa, mutta kuitenkin.

Valkoinen joulu taitaa jäädä vain haaveeksi.

Jäljellä on enää kaksi haastekuvaa. Toivotavasti saan ne aikaiseksi. En kuvitellut, että kuva viikossa voi olla joskus kovinkin haastavaa. Alussa oli toiveena kuva päivässä!

Facebookissa kiertävät haasteet saavat mut raivonpartaalle.

Jonkun pienen haasteen voisin ottaa vastaan...

perjantai 5. joulukuuta 2014

Joulukuun kuva 1/4


www.varusteleka.fi

Varusteleka.  Suosikkipaikkani, kun käyn visiitillä Isolla Kirkolla siis Helsingissä.  Sieltä saa maailman parasta suklaata. Kai tuota muualtakin saa.  Täytyy tietenkin rakastaa tummaa suklaata. En ole suuri suklaan ystävä, mutta tumma uppoo pari kertaa vuodessa.

Ihania mökkikuteita löytyy ainakin minulle.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Marraskuun kuva 4/4

Meni vähän myöhäiseksi tämä marraskuun viimeinen kuva.

Kuvassa on järvenpinnalta kuvattu heijastus. Erikoinen, jos saan sanoa.

Vihdoinkin hieman aurinkoa sekä hieman jäätä järvenpinnalla.

Pihassa hommat ovat ohi, Töissä puolestaan alkaa olla aikamoinen huiske. Jouluhan ei kuulunut näihin lempijuhlini, mutta juhlittava sitä kai sitten on.

Olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä kuvahaastetta, mutta yritän väkästellä loppukuun kuvat kunnialla!

Joulunodotusta kaikille!