perjantai 5. joulukuuta 2014

Joulukuun kuva 1/4


www.varusteleka.fi

Varusteleka.  Suosikkipaikkani, kun käyn visiitillä Isolla Kirkolla siis Helsingissä.  Sieltä saa maailman parasta suklaata. Kai tuota muualtakin saa.  Täytyy tietenkin rakastaa tummaa suklaata. En ole suuri suklaan ystävä, mutta tumma uppoo pari kertaa vuodessa.

Ihania mökkikuteita löytyy ainakin minulle.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Marraskuun kuva 4/4

Meni vähän myöhäiseksi tämä marraskuun viimeinen kuva.

Kuvassa on järvenpinnalta kuvattu heijastus. Erikoinen, jos saan sanoa.

Vihdoinkin hieman aurinkoa sekä hieman jäätä järvenpinnalla.

Pihassa hommat ovat ohi, Töissä puolestaan alkaa olla aikamoinen huiske. Jouluhan ei kuulunut näihin lempijuhlini, mutta juhlittava sitä kai sitten on.

Olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä kuvahaastetta, mutta yritän väkästellä loppukuun kuvat kunnialla!

Joulunodotusta kaikille!

tiistai 25. marraskuuta 2014

Marraskuun kuva 3/4

Tänään oli taas niin pimeä ja sumuinen päivä, että valoja piti poltella aamusta alkaen.
Sohvalla köllötellessä, huomasin kuinka kattoon heijastui kaunis kuvio palmuvehkasta (Zamioculcas zamiifolia). Onneksi tässä pimeydestä on se ilo, että saa ja voi polttaa kynttilöitä mielinmäärin.

Kestäkäähän vielä kuukausi pimeänaikaa! Sitten alkaa kevät.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Marraskuun kuva 2/4



Häijynnäköisiä veijareita! Kyseessä on tietenkin makkara. Tosin toiset kutsuvat niitä vauvanjaloiksi.

Lihaa niisssä ei taida olla nimeksikään, mutta niistä tulee taivaallista uunimakkaraa. Nämä pötkylät pääsivät uuniin kermassa haudutetun hapankaalin päälle. Juustoa päälle ja taas uuniin niin hyvää tulee!

Mietin vaan mistä tuo väriero johtuu. Samaa tavaraa, mutta eri paketista.

Törkeen halpaa, hyvää ja epäerveellistä.


perjantai 14. marraskuuta 2014

Kädentaitomessut

www.aanmaa.fi  Ihania laukkuja!

Tämä ei liity mihinkään puutarhassa, ei koiriin eikä ruokaan. Silti kirjoitan kivasta messukokemuksesta.

Tampereella Kädentaitomessuilla oli hauska tuhlata aikaa ja etenkin rahaa.

Laukkuja ei ole koskaan liikaa, joten ostin taas ihanan laukun. Ylläolevasta linkistä voi tutkailla niitä ihanuuksia.

Kaikkea ihanaa olisi ollut tarjolla, käsityö maksaa... Osa ihan kuraa, mutta suurin osa loistavaa kädentaitoa!

lauantai 8. marraskuuta 2014

Hopeatäpläpeippi

Tässä on jälleen näitä karkulaisia. Niitä tuntuu riittävän mun pihassa!

 Hopeatäpläpeippi (Lamium maculatum ´Silbergroschen`) Aikanaan laitoin näitä kesäkukkaistutuksiin ja nyt ovat vallanneet paikkoja pihasta.

Kyseessähän on nimenomaa perenna, mutta enimmäkseen niitä myydään kesäkukkaistuksiin välikasviksi. Peippi on aika hankala kasvi, koska leviää aivan hillittömästi.Kasvaa ihan missä vaan, tässäkin se menee ihan kivikossa, jossa ei ole multaa nimeksikään. Sitkeä ja kaunis ilmestys!

Kuva on otettu eilen, ennen lumisadetta. Nyt kun lumi on sulanut, se vaan jaksaa vihertää.

pulinaapuutarhasta@gmail.com

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Marraskuun kuva 1/4


pulinaapuutarhasta@gmail.com

Tässä taas kuvahaastetta. Lokakuun viimeinen kuva jäi ottamatta, sillä olin aivan karmeassa räkätaudissa.
Kohtahan tämäkin haaste on ohi, onneksi!

Nyt tauti on selätetty ja olen puuhanut heinäseipäistä aitaa. Aika komea siitä tulee! Monta metriä uupuu vielä ja epäilyttää saanko tehtyä sen ennenkuin talvi tulee. Keväällä sitten jatketaan, jos siltä näyttää.