Kelloköynnös on riehaantunut kukkimaan ja kasvaa valtoimenaan. On se niin kesäköynnöksien parhaimmistoa.
Nautitaan lämmöstä ja sateista.
Kelloköynnös on riehaantunut kukkimaan ja kasvaa valtoimenaan. On se niin kesäköynnöksien parhaimmistoa.
Nautitaan lämmöstä ja sateista.
Mutta joo, taas yritän aktivoitua täälläkin. Toin tänään kellarista japaninvaahterat. Hengissä olivat, nyt vaan jännittää pakkasyöt. Ovat tällä hetkellä lämpöisellä seinustalla. Olen niin huono peittelemään mitään.
Oletko kasvien talvettaja?
Itse pyrin vähentämään kaikkea talvetettavia kasveja. Vaahteroiden lisäksi talvehtii vain lankaköynnös.
Jos se tästä taas elämä alkaa, luonnossa.
Pidetään yhteyttä.
Syksy oli jotenkin raskas, vaikka olenkin syksyn ystävä. Loma oli mielessä, koska kesällä oli vain viikko lomaa.
Nyt on aikaa huokaista.
Ulkona on riittävästi pakkasta, eikä siellä tule oltua tarpeeksi. Toivotaan hieman lemprämpää pakkasta.
Kevät on jo mielessä, tietenkin.
Hyvin kesti talven täällä II-III -vyöhykkeellä. Tosin talvi oli melko leuto. Kokemusta pensaasta on vain I-vyöhykkeellä. Ensi talvi voi olla toisenlainen. Jos pärjää hankin lisää.
Hieno kapea pensas💚
Onko kellään kokemuksia?
En kuuna päivänä kasvata mitään siemenistä, paitsi taas kerran😄 Tsinniat oli esikasvatuksessa, huonosti kävi. Osan laitoin suorakylvöllä, meni ehkä paremmin.
Tulee tietty halvemmaksi kasvattaa siemenestä, mutta hermothan siinä menee, eikä valmista välttämättä ollenkaan. Dämit😠
Maltti on valttia, mutta kun sitä malttia ei ole.
Palailen myöhemmin kasvatuksen tuloksiin.
En ole ennen talvettanut tätä, mutta ajattelin nyt kokeilla. Olen vannonut satoja kertoja, ettei enää mitään kasvia talvisäilöön🙄
No, kerta kiellon päälle. Nyt on vain japaninvaahterat, lankaköynnös ja nyt tämä käpälä.
Oletko talvettanut yleensä mitään, nyt ei lasketa pelargoneja😊
Joskus vuosia sitten postailin mökillä olevista kasveista. Niitähän oli paljon.
Nyt ajattelin aloittaa saman kotipihan kasveista. Mökki myytiin kuusi vuotta sitten ja kaikki ihanuudet jäi sinne.
Ensimmäinen esittely vuorossa on perenna, sulkapiiska. Nykyiseltä nimeltään sulkasalvia, Salvia yangii. Paremmin kuitenkin tunnettu Perovski atriplicfolia.
No, nimet muuttuu, onhan niissä taas opettelua.
Ihana, pitkään kukkiva perenna💚
Löytyykö sun pihasta?
Maustekaappia ei tosin tule usein järkättyä. Nyt sekin tuli tehtyä ja ikivanhat unikonsiemenet pääsivät multiin.
Nopeasti lähtivät kasvuun ja kukkivat hienosti. Nyt ajattelin kerätä siemenet talteen ja laittaa toiseen paikkaan. Jotain niityn tapaista suunnittelin.
Niittyä varten on jo siemeniä, jotka laitan syksymmällä.
Oletko tehnyt pientä tai isoa niittyä, jos, niin mitä kukkia olet laittanut?
Toissa vuonna laitoin törmäkukan kesäkukkaversiota myös maahan. Toiveissa oli, että jos se kumminkin talvehtisi. Viime kesänä ei kasvanut mitään. Kuinka ollakaan, tänä vuonna sitä onkin sitten aika lailla.
Oli siis siementänyt. Tänä vuonna olen laittanut sitä lisää maahan ja toiveena olisi, että se ilmestyisi taas keväällä.
Onhan vaaleanpunaista törmäkukkaa myös perennana. Sitä pitää hankkia seuraavaksi.
Keräsin viime syksynä siemenet talteen, ja niitä oli satamäärin. Nyt nuppuja on taas todella paljon. Siemenet taas talteen.
Tämä on ainoa kesäköynnös, joka viihtyy meidän terassilla.
Oletko kasvattanut köynnöksiä vai ostatko taimena?
Lämmintä kesää☀️
Kesä on jo pitkällä ja pihassa kaikki melkein kunnossa. Palataan niihin kuulumisiin myöhemmin.
Perinteiset popcornit kasvaa vauhdilla. Vähensin kesäkukkien määrää tänä vuonna. Rahanmenoa on muutenkin paljon. Popparit ei paljoa maksa, ei ketuta jos kuolevat.
En koskaan laita mitään siemenestä. Poikkeuksena krassit, takuuvarmoja aina. Tänä vuonna laitoin kuitenkin kesäkukkaseosta suoraan ulos ruukkuihin ennen vappua. Iti niin hitaasti, että hätäisellä meinasi mennä hermot😊 Nyt on jo kunnon kasvusto, nuppujen aukeamista vaan odotellaan.
Olen miettinyt, että lukeeko kukaan enää blogeja. Instagram on jotenkin "helpompi", tiedä sitten.
Palataan!
Verililjapuut pääsee autotalliin talveksi ja suklaakosmokset kylmäkellariin. Niin, lankaköynnöskin pääsee autotalliin. Se on jo monta vuotta selvinnyt talvesta siellä.
Oletko kova talvettamaan kasveja, jos olet, onko kaikki selvinnyt🤔
Ihanan lämmin syksy ollut tähän asti🍁
Nyt rupee tekemään siemenkotia ja niitähän riittää. En ole koskaan viitsinyt istuttaa mitään siemenestä, ellei krassia lasketa. Nyt täytyy ottaa siemenet talteen, jos alkuvuodesta rupesi kasvattamaan kelloköynnöstä.
Mitenkäs muut, kasvatatteko paljonkin siemenestä🤔
Lupaan taas kerran ryhdistäytyä
Kesän mukavin yllätys oli viime vuonna istutetut kaukasiankirahvinkukka. Yli kaksi metriä korkeat, vaaleankeltainen kukat. Ihan täynnä pörriäisiä🐝
Pihan istukset on melkein valmiina, jotain hienosäätöä vielä. Toisinsanoen kasvien siirtelyä paikasta toiseen.
Syksy tulee, ei mahda mitään. Ensi kevät on lähempänä.
Kukkasipulit vielä syksymmällä. Muutamia ihanuuksia olen jo katsellut.
Mukavaa syksyn odotusta🍁
Törmäkukka Pink Koda, vai oliko se Koda Pink🙄ei selvinnyt. En tosin odottanutkaan sitä.
Onhan se perenna, mutta meillä se myydään kesäkukkana. Lievästi toivoin, sillä siinä oli niin hieno kukinto.
Kaukasiankirahvinkukka kasvaa komeasti pituutta ja nuppuja on valtavasti.
En ole keltaisen ystävä, mutta tässä pitäisi olla vaaleankeltainen kukka.
Mitään ei pitänyt tänä vuonna istutella, mutta jotain täytyy kuitenkin laittaa.
Mitäs pihapuuhia sulla on?
Tuli kylvettyä popcornit siemenet ja hyvinhän nuo taas kasvaa. Lämmintä on ollut riittävästi vai sanooko joku muuta😊
Halpa kesäkukka, vaikkei kukaan.
Onkos kukaan muu hurahtanut tähän villirykaeen?