maanantai 30. heinäkuuta 2018

Valivalivali


Hellettä riittää aina vaan. Tiedän, että ei saa valittaa, mutta töissä on kohtuullisen tukalaa. Koko päivä ulkona on jossain määrin sietämätöntä. Nyt kuitenkin lomaillaan.

Pihan uudet istutukset kaipaavat vettä, mieluiten taivaalta. Hanavedellä ei millään raaskisi kastella, mutta pakkohan se on. Kaikki on vielä hengissä, tosin kasvupaikka on puolivarjo, joten suoralta auringonpaisteelta ovat suojassa.

Niinkuin aiemmin kerroin kasvien värit ovat pääsääntöisesti valkoisia, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Orvokin viihtyivät yllättävän pitkään hyvännäköisinä, mutta vaihdoin ne annansilmiin. Olen lapsesta asti pitänyt annansilmistä, en tiedä miksi, mutta niissä on vaan jotain kaunista.


Pihaa on muutenkin tuunattu, ei vain kukkapenkkien tekoa. Aitaa on rakennettu, nyt on terassi tulossa takapihalle. Haaveissa on vielä huvimaja, sellainen metallinen/rautainen, ilman mitään kangaskattoa. Sellainen ilmava versio. En ole löytänyt vielä mieleistä. Täytyy varmaan jättää ensi kesäänkin jotain.

2 kommenttia:

  1. Helle ei niin haittaa, mutta tämä kuivuus kylläkin. Tosin minä en työskentelekään ulkona. Vesijohtovettä on ollut pakko käyttää kasteluun jo paljonkin. Terassi on meilläkin suunnitelmissa, mutta koska aika kuluu niin pikaiseen, en tiedä ehtiikö vielä tälle kesälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vaan menee nopsaan. Toivotaan, että kesä kuitenkin jatkuisi vielä pitkään ja sadettakin saataisiin. Lumella ei niin kiire!

      Poista

Kiitos kun kommentoit! Palaathan uudelleen.