sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Voihan amaryllis!

Tästä amarylliksesta kirjotin aiemmassa postauksessa, nyt pituutta on jo 40 cm. Ensimmäiset nuput ovat aukeamassa.

Viikon kuluttua kukinnon pitäisi olla jo kunnolla auki.
Huushollissa on kohtuullisen lämmin, eli voi aueta jo aiemminkin.

Joo, ei ihan jouluksi....
Onneksi hän on valkoinen, ettei tarvitse kärsiä punaisesta enää joulun jälkeen. Toisaalta, meillä ei ole edes jouluna punaista.

perjantai 5. tammikuuta 2018

Pitkänhuiskeat hyasintit

Kuten kaikki varmaan tietää, sipulikukat kasvattaa vartta lämpimässä. Otin töistä jouluaattoana muutamia ihan nysiä tapauksia.

Ei mennyt hetkeäkään, kun olivat venyneet melkoisiin mittoihin. Pakkohan ne oli leikata maljakkoon.

Maljakossa viihtyvät vielä pitkään ja tuoksukin on huumaava.

Amaryllis on myös melkoinen hujoppi. Se lähti matkaan joskus joulukuun puolivälissä ja mittaa varsilla oli noin kolme senttiä!
Ihana asia amarylliksessä oli se, että vanoja oli kolme kappaletta. Toisaalta valkoisissa on usein kolme vanaa.

Kuvia tulossa myähemmin...

torstai 4. tammikuuta 2018

Projekti: Tie perille

Nyt kun työhässäkkä vaihtuu lomapäiviin, on aikaa kirjoitella tännekin.

Aiemmin olen kertonut mökin laajennushaaveista. Asiat ovat vihdoin edenneet lupahakemuksen jättämiseen ja pohjien kaivamiseen.

Siinäkin oli omat murheensa. Oli yllättävän vaikea löytää kaivuria, sähkäriä ja rakentajaa töihin näin pieneen projektiin. Parin kuukauden googlettamisella ja puskaradion kautta onnistui.

Maata kaivetiin laajennnuksen osalta ja nyt mulla on iso kivikko. Toisaalta perille piti saada myös tie, että pääsee kaivamaan. Sitten kun kaivuri saatiin, se tulikin niin pian, etten kerinnyt siirtämään kaikkia kasveja tien alta pois.

Lohduttaudun sillä, että saanpa ostaa uusia. Takapiha meni nyt kuitenkin uusiksi. Visioita on ja paljon.
Kasvihaastetta jatkan edelleen loppuun asti. Tien alle jäi jotain, mistä en ollut vielä kirjoittanut.

Tätä projektia jatkan nimellä Projekti. En niinkään keskity rakentamiseen vaan pihajuttuihin. Voi olla, että muutamia sisustukseen liittyvää lipsahtaa joukkoon.

Nyt on kaivuut kaivettu ja lunta on enemmän kuin tarpeeksi. Lupahakemus menossa, toivottavasti hyvään suuntaan ja päätöstä odotellessa!