maanantai 9. lokakuuta 2017

Puutarhoja muualta maailmasta


Vähän vielä jatkoa muiden maiden puutarhoihin. Tai oikeastaan puistoihin, jos ihan tarkkoja ollaan.
New Yorkissa, keskellä Manhattanin saarta sijaitsee Central Park. Monista elokuvistakin tunnettu puisto on hieno paikka. Aivan käsittämätön paikka keskellä pilvenpiirtäjiä.


Upeita siltoja, valtavia nurmikenttiä, eikä mitään tasamaan nurmikoita. Koiria valtavasti ja kaikki irrallaan. Nuuskivat toistensa takapuolet ja jatkavat matkaansa. Huippua!

Monessa lammessa oli uivia koiria ja lintuja sulassa sovussa.


Valtavia kukkaistutuksia oli paljon, ja niissä oli käytetty erilaisia heiniä. Nyt jälkeenpäin harmittaa, että olin kamerani kanssa laiska. Kuvattavaa olisi ollut vaikka kuinka paljon. Tuntui, että en olisi päässyt metriäkään eteenpäin, jos olisin ahkerammin kuvannut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! Palaathan uudelleen.