lauantai 31. toukokuuta 2014

Toukokuun kuva 4/4

Korvasieni.

Pidän sienistä ja jonkinverran keräänkin niitä, mutta korvasienen jätän poimimatta. Olen kyllä maistanut kastikkeena sitä, mutta en lähtisi itse sitä valmistamaan. Laiskuutta tuo vaan on. 

Kantarellit on helppo heittää suoraan pannulle . Aika vähän tunnistan syötäviä sieniä. Nuo jo kaksi mainittua ja suppilovahvero ovat varmimpia tunnistettavia syötäviä sieniä.

Syksyn ekat kantarellisoossit on suussasulavaa herkkua, mutta kyllä niihinkin jossain vaiheessa syksyä kyllästyy.

torstai 29. toukokuuta 2014

Rakas raparperi


Sateinen vapaapäivä kannattaa käyttää hyödyksi, sillä seuraavaan vapaaseen on reilusti yli viikko.

Siispä raparperitalkoot. Tein kattilallisen kiisseliä, suurta herkkuani. Pilkoin pakkaseen purkkitolkulla sekä keittelin hilloa. En millään raski jättää niitä keräämättä. En tosin koskaan kyllästy raparperiin.


Pitäisi varmaankin opetella leipomaan, jotta saisi vähän vaihtelua raparperin käyttöön. Olen huono syömään mitään pullaa tai muuta makeaa, mutta voihan sitä vanhoilla päivillä opetella uusia asioita. Vai onko mitään vinkkiä kuinka rapsua voisi hyödyntää muullatavoin. Ruuanlaittoon en ihan äkkiä keksi käyttöä. Pistäkää viestiä uusista käyttötavoista.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Toukokuun kuva 3/4

On vähän paniikkikuvan tuntua. Ei vaan millään kerkiä kuvaamaan haastekuvia. Täytyy tyytyä puutarhaotoksiin. Blääh!

Tämmöinen kataja taas tänä keväänä. Ikää tuolla on kymmenisen vuotta. Ei ole pitkäikäisiä. Tosin vähäluminen talvi, aikainen kevät ja seliseli.
Oli lunta vähän tai kaksi metriä, mikään ei ole katajille hyvä.

 Jotain ainavihantaa olisi mukava olla, mutta tuijista en piittaa ja matalille katajille käy vähitellen näin.
Aina voi ostaa uusia kasveja, kätevää.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Keväinen hyasintti

Tuntuu hassulta tuoksutella joulun tuoksua tällaisella helteellä.
Yhdistän hyasintin tuoksun joulunaikaan.

Luulin istuttaneeni vaaleanpunaisia sipuleita, mutta onhan tuokin hyvä väri. Kuten olen aiemminkin todennut, sitä luulee muistavansa, mitä mihinkin istuttaa. Eipä se niin mene. Onpa sitten mukavia yllätyksiä.

lauantai 17. toukokuuta 2014

11-11-11 -haaste

Sain hasteen http://lumiukkona.blogspot.fi/ blogin lumiukolta.
Ideana on tutustua uusiin blogeihin. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
Haastetun pitää valits 11 blogia, jolla on alle 200 lukijaa.
Haastetun pitää esittää 11 uutta kysymystä haastettaville.
Sinun pitää kertoa kenet 11 olet haastanut.
Ei takaisin haatamista.

11 asiaa itsestäni

1. Olen pitkävihainen ja huono antamaan anteeksi.
2. Olen positiivinen ja iloinen persoona, ainakin omasta mielestäni.
3. Rakastan koiriani vähän liikaakin.
4. Rakastan myös hyvää ruokaa ja juomaa. Olutta ja vähän viiniä...
5. En erityisemmin kuitenkaan pidä ruuanlaitosta. Joskus tosin innostun.
6. Olen metsähullu. Metsä on aina niin kaunis ja rauhallinen paikka.
7. En voisi elää ilman villasukkia. Niitten parsimisesta en pidä, joten ne ovat käytössä viimeiseen saakka.
8. Möyrisin puutarhassa enemmän, jos vaan aika riittäisi. Töissäkin on käytävä..
9. Vihaan juhatapioita ja muita vastaavia jollottajia!
10. Olen yökukkuja, ja voisin katsella yötämyöten kaikenmaailman rikossarjoja.
11. Pelkään korkeita paikkoja, hiiriä ja ahtaita paikkoja. Siis jonkin sortin neurootikko.

11 lumiukon kysymystä ja omat vastaukseni


1. Mietitkö hiilijalanjälkeä?
En läheskään tarpeeksi.

2. Paras äitisi antama ohje
Pidä puolesi.

3. Hiiligrilli vai kaasugrilli?
Kaasu

4. Paras kotimainen elokuva
Tää olikin paha, ei tullut mieleen mitään kotimaista elokuvaa, joka olisi ollut hyvä.

5. Lempivaatteesi kotona
Verkkarit


6. Mitä kuuluu aamupalaasi?
Kaurapuuro maidolla, kahvia ja liuta vitamiineja.

7. Kuntosali vai lenkkipolku
Lenkkipolku, koirien kanssa.

8. Paras kevätjuhlamuistosi
Viimeisistä kevätjuhlista on valovuosi. Suvivirsi.

9. Mummosi nimi
Emma ja Riitta

10. Keittiönpöytäsi väri
Puunvärinen siis puinen

11. Kirja vai DVD
Yksin kirja, seurassa DVD

11 kysymystä haastetuille

1. Aamunvirkku vai aamuntorkku?
2. Paras ulkomainen bändi?
3. Milloin viimeksi lähetit perinteisen postikortin?
4. Vaihdatko kesäverhot?
5. Varhaisperunat kaupasta vai omasta maasta?
6. Kissa vai koira?
7. Mihin sarjakuvahahmoon voisit samaistua?
8. Lempivärisi puutarhassa?
9. Mökkihöperö vai citybilettäjä?
10. Kumpi puoli näkkäristä saa päällysteet?
11. Pasta vai makarooni?


Haaste lähtee seuraaville
http://villanne.blogspot.com
http://ruohonmutustelijat.blogspot.com
http://salainenpaheenionruoka.blogspot.com
http://sienitukka.blogspot.com
http://mummukanjutustelua.blogspot.com
http://darkorlightnailpolish.blogspot.com
http://kotikoirakokkaus.blogspot.com
http://taikatalvijakoira.blogspot.com
http://norjaislantisuomi.blogspot.com
http://kuppikahviajakirja.blogspot.com
http://susunsilmukat.blgspot.com

http://susunsilmukat.blogspot

tiistai 13. toukokuuta 2014

Toukokuun kuva 2/4

Ikeaa, kuten joku ehkä jo arvasikin. Aivan järkyttävä määrä ruuveja ja muuta tilpehööriä. Kumma kyllä, kaikille löytyi oma paikkansa!

Syksyllä kirjoitin huvimajan pikaostosta. Nyt ollaan hommattu sinne kaikkea mukavaa sekä pöytä ja tuolit, lipasto jne... Ikeasta. 

Kokoomishommat sujuu jo ilman perheriitoja. Kun kerran, pari kokoo, oppii Ikean tyylin.

Majasta tuli ihana, samoin tuntuu tulevan sisätiloista. Ikean hyvä puoli on halpuus, mutta miten on kestävyys. Mööpeleitten pitäisi kestää talven yli kylmässä ja pakkasessa. Keväällä voi olla ikävä ylläri, huonekalut kuplii kosteuttaan ja irtoo liitoksistaan. Sepä on sitten sen ajan murhe.
Nyt odotellaan sellaisia ilmoja, että voi maalata majan ulkopuolelta. Tupareita juhlitaan kyllä aikaisemmin!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kompostimultaa

Herkullista kompostimultaa! Ainakin se on tehty herkullisista aineksista. Kyseessä on nimittäin Biolanin kompostikäymälä. On kyllä verraton multatehdas, sen kun syö ja kakkii, pömpeli hoitaa loput.
 Onhan loppukompostointi tosin tehtävä lehtikompostissa.

Multaa kuluu kesän aikana aika paljon. Lisään keväisin penkkeihin kerroksen kompostimultaa, joskus sekoitan siihen ostomultaa. Samalla tulee penkit siistimmän näköisiksi, kun kaikki lehdet ym.jäävät mullan alle piiloon.

 Yllätyin aikanaan, kun kompostikäymälä hankittiin, siitä kuinka nopeasti se kompostoi ihmistuotokset. Alkuun heitin sekaan perunankuoret ym. keittiöjätteet. Huussia tyhjentäessä ne eivät olleet kompostoituneet juuri lainkaan.
Nyt olenkin hankkimassa pientä kompostoria pelkästään keittiöjätteelle. Ruokaa ei jää koskaan roskiin heitettäväksi. Ainoastaan perunankuoria, kahvinpuruja ja hyvin vähän mitään muuta.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Toukokuun kuva 1/4

Rupee iskemään pieni paniikki tän viikon kuva -haasteen kanssa. Aiheet on hukassa, vaikka maailma on aiheita pullollaan. Ajan puute ja saamattomuus taitaa olla suurin syy.

Lupaan silti sitkeesti hoitaa homman kotiin, eihän tässä ole kuin reilu puoli vuotta jäljellä. Siis aika monta kuvaa vielä jäljellä!




Kuvassa on uudet lukulasit töihin. Ihmeen pienellä kaikki hinnat ja tekstit on nykyään. Tietokoneen näytölläkin kaikki pienenee....
Halpa ostos oli, Prismasta puoleen hintaan.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Suikeroalpi







Tänään alkoi operaatio eroon suikeroalpista. En tiedä kumpi taistelun voittaa, mutta parhaani yritän. Suikeroalpi (lysimachia nummularia) on perenna, mutta on niin sitkeänsorttinen, että meikäläisen mielestä rikkakasvi. Ja ihan väärän värinenkin....
En tiedä mistä se on tiensä löytänyt kukkapenkkiini, mutta nyt tuli lähtö. Operaatio olisi pitänyt aloittaa jo vuosia sitten. Ei ole iso penkki, mutta jätesäkillinen paskaheinää kertyi, tässä vaiheessa. Sillä on niin pitkät juuret, että tuskin sain kaikkea kerralla pois. Juuret tukahduttaa kaiken muun kasvillisuuden.

Onhan se loistava maanpeiteperenna, mutta vaatii sellaisen paikan, jossa  saa levitä rauhassa.

lauantai 3. toukokuuta 2014

koiranruokaa

Joskus ihan itseäkin huvittaa tää koirien ruokkiminen. Niitten ruokkimiseen, tai oikeammin ruokinnan suunnitteluun käytän enemmän aikaa kuin omaan tankkaamiseeni. Kuten aikaisemmin sanoin, koirat ei voi valita sapuskaansa ja haluan, että niillä on mahdollimman hyvä olla.


Kuvassa on uroksen huominen aamuateria. Äijällä on ollut ihon kanssa ongelmia karvanlähdön aikaan. Nyt iho ja turkki on paremmassa kunnossa. On vaan niin kova stressaamaan, mahaongelmat vaikuttavat myös ihoon ja turkkiin.

Uroksen kupissa on sunnuntaiaamuna hevosen jauhista, possumixiä, lampaanrasvaa, öljyä, kananmunankuorijauhetta (onkohan tuo yhdyssana), inupekt fortea, sinkkiä, pellavansiemenrouhetta, raejuustoa tai piimää. Ne lisätään sitten vasta aamulla. Lihaköntsät saa sulaa yön yli jääkaapissa. Tulikohan kaikki lueteltua... Onneksi kaikki menee jo rutiinilla, vaikka voikin kuullostaa hankalalta. Koiruuksien hyvä olo on pääasia.